Nordean ekonomisti Juho Kostiainen analysoi X-ketjussaan sekä blogikirjoituksessaan Suomen rakentamiskuplan syntyä eli syitä, jotka johtivat kovaan asuntorakentamisen kiihtymiseen 2018-2023.
Taustalla oli Kostiaisen mukaan aitoa kysynnän kasvua, jota ajoivat muuttoliike kasvukeskuksiin sekä asumistukiuudistukset, jotka mahdollistivat aiempaa useammalle nuorelle oman yksiön.
– Toisaalta matalat korot houkuttelivat paljon yksityissijoittajia sekä instituutioita sijoitusasuntomarkkinoille, mikä kasvatti pienten asuntojen sijoittajakysyntää.
Koronavuosien asuntobuumi vuosina 2020-22 myös lisäsi väliaikaisesti asuntokysyntää ja kauppa kävi poikkeuksellisen vilkkaasti, mikä kasvatti uudiskohteiden kysyntää, ja siten rakentamista.
– Rakentaminen puolittui vuonna 2024, mutta miksi vuokramarkkinoiden ylitarjonta ei ole sulanut, vaikka väestönkasvu on pysynyt nopeana? Asuntotuen tiukennukset ajavat nyt monet pienempään asuntoon, mikä vähentää vuokramarkkinan kokonaiskysyntää, Kostiainen toteaa.
– Ara-rakentaminen pitää tarjontaa yllä, mitä voidaan pitää toivottavana rakennussektorin työllisyyden kannalta, mutta samalla se hidastaa ylitarjonnan purkautumista ja yksityisen rakentamisen käynnistymistä.
Asuntomarkkinoiden ylitarjonta näkyykin vuokrien polkemisena paikallaan sekä hintojen muuta Eurooppaa selvästi heikompana hintakehityksenä.
Kostiaisen mukaan yksityinen vuokrarakentaminen voi käynnistyä laajassa mittakaavassa vasta, kun vuokrataso alkaa saavuttaa rakennuskustannukset, jolloin uusista vuokrakohteista saa taas kohtuullista tuottoa.
– Sama koskee omistusasuntomarkkinaa. Ennen kuin vanhojen asuntojen hintakehitys kääntyy nousuun, ei uusien rakentaminen lähde isossa mittakaavassa käytiin. Rakennusmarkkinan ylitarjontaa sulatellaan vielä useampi vuosi, hän ennustaa.
Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson nostaa X:ssä esiin Kostiaisen ketjun etenkin valtion tukemien ara-asuntojen osalta.
– Esimerkiksi tällä hetkellä pelkästään Helsingissä ja Espoossa rakenteilla lähes 5000 pelkästään vuokrakäyttöön tulevaa asuntoa! Hankaloittaa merkittävästi yksityisen puolen aloituksia, Karlsson kommentoi.
Erittäin hyvä tiivis ketju Juholta.
ARA-rakentaminen mainittukin jo, mutta painottaisin edelleen sitä. Esim. tällä hetkellä pelkästään HKI ja Espoo rakenteilla lähes 5 000 pelkästään vuokrakäyttöön tulevaa asuntoa! Hankaloittaa merkittävästi yksityisen puolen aloituksia. https://t.co/YZPLdUg3Zw— Eemeli Karlsson (@eemeli_karlsson) June 12, 2025
Taustalla oli aitoa kysynnän kasvua, jota ajoivat muuttoliike kasvukeskuksiin sekä asuntotukiuudistukset, jotka mahdollistivat aiempaa useammalle nuorelle oman yksiön.
2/x pic.twitter.com/Qpf5mMeeUQ— Juho Kostiainen (@JuhoKostiainen) June 11, 2025