Ylipainolla on todettu olevan useita kielteisiä vaikutuksia terveyteen. PIXABAY

Ylipainolla on yllättävä yhteys selkäleikkauksen epäonnistumiseen

Huonon tuloksen taustalta löytyy kolme yleistä tekijää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuore väitöstutkimus osoittaa, että ylipaino, heikko leikkausta edeltänyt toimintakyky ja kova leikkausta edeltänyt kipu lisäävät huonon tuloksen riskiä alaselkään kohdistuvien leikkausten yhteydessä.

Turun yliopistossa väittelevä Konsta Koivunen havaitsi fysiatrian alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessaan, että 10–20 prosenttia potilaista, joiden alaselkä oli leikattu, koki vielä kaksi vuotta leikkauksen jälkeen yhtä suuria tai lähes yhtä suuria rajoitteita toimintakyvyssään kuin ennen leikkausta.

Tutkimuksen mukaan suurin osa potilaista, joiden alaselkä oli leikattu, hyötyi leikkauksesta. Huonon tuloksen riskiä lisäsivät ylipaino, heikko leikkausta edeltänyt toimintakyky ja kova leikkausta edeltänyt kipu.

– On useita mahdollisia syitä sille, miksi ylipaino oli yhteydessä siihen, ettei potilaan toimintakyky parantunut leikkauksen myötä. Voi olla, että tässä on yhteys ylipainoon liittyvään krooniseen matala-asteiseen tulehdukseen tai selkärangan alueen heikentyneeseen verenkiertoon. Ylipainon on havaittu lisäävän myös riskiä leikkauksessa tapahtuville komplikaatioille, Koivunen kertoo yliopiston tiedotteessa.

Ylipainon on havaittu aikaisempien tutkimusten mukaan olevan yhteydessä myös kovempaan leikkausta edeltävään kipuun, mikä oli väitöstutkimuksessa toinen huonommalle tulokselle altistava tekijä.

– Aikaisemmissakin tutkimuksissa on havaittu, että suurempi leikkausta edeltänyt kipu saattaa altistaa kovemmalle kivulle myös leikkauksen jälkeen. Tämä saattaa liittyä kipujärjestelmän niin sanottuun ylivirittäytymiseen erityisen kipeän lähtötilanteen takia, Koivunen sanoo.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Konsta Koivusen väitöskirja tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 31. lokakuuta 2025. TURUN YLIOPISTO

Alaselkäleikattavilla potilailla hermojuurten ja selkäytimen vauriot voivat aiheuttaa alaraajoissa, pakaroissa ja alaselässä puutuneisuutta, tunnottomuutta, pistelyä, lihasheikkoutta ja jäykkyyttä.

Koivunen havaitsi väitöstutkimuksessaan, että osalla alaselkäleikattavista potilaista esiintyi alaselkälähtöisten oireiden lisäksi niskakipua. Tällaiset oireet voivat Koivusen mukaan alentaa merkittävästi potilaan päivittäistä toimintakykyä.

– Toimintakyky on erittäin laaja käsite, ja jos siinä on rajoitteita, ihmiselle voi tulla ongelmia esimerkiksi kävelemisen, nukkumisen tai itsestä huolehtimisen kanssa. Yhdellä selkäongelmat voivat rajoittaa esimerkiksi istumista ja kävelyä, kun taas toisella voi olla haasteita nukkumisessa ja itsestä huolehtimisessa.

Väitöskirjassaan Koivunen esittää tavan, jolla potilaan toimintakykyä voidaan arvioida. Tämän uuden esitystavan avulla terveydenhuollon ammattilaisten on mahdollista nähdä yksityiskohtaisemmin, millä arkielämän osa-alueilla yksittäisellä potilaalla on eniten ongelmia.

– Tämän tutkimuksen tulosten avulla voidaan kohdistaa tarkemmin leikkauksia niille potilaille, joilla on odotettavissa suurin hyöty toimenpiteestä, Koivunen sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Koivusen mukaan hänen väitöstutkimuksensa tuloksia on mahdollista hyödyntää myös siinä, että kuntoutusta pystytään kohdentamaan niille potilaille, jotka tarvitsevat sitä eniten.

Konsta Koivunen esittää väitöskirjansa ”Changes in Functioning and Pain After Lumbar Spine Surgery” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 31. lokakuuta. Vastaväittäjänä toimii professori Olavi Airaksinen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Mikhail Saltychev (Turun yliopisto).

LUE MYÖS:
Tällainen ruokavalio vie ennenaikaiseen hautaan

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)