Verkkouutiset

Poliiseja Shanghaissa. / LEHTIKUVA / AFP / MICHAEL ZHANG

Yli 500 miljoonaa kameraa: Näin Kiina valvoo kansalaisia

Kiinan sisäisen turvallisuuden budjetti ylittää jo maan puolustusbudjetin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan kommunistisen puolueen valvontakoneisto ulottuu kaikkialle kansalaisten elämään, uutisoi The Sunday Times.

Maan hallinnolla on käytössään yli 540 miljoonaa kameraa ihmisten valvontaan eli enemmän kuin millään muulla maalla. Koronarajoituksia vastustavat mielenosoitukset ovat kiristäneet tilannetta entisestään.

Koronaprotestien arvioidaan olevan suurin presidentti Xi Jinpingin hallintokaudelle osunut haaste sekä voimakkain kansanliike sitten vuoden 1989, jolloin Kiinan asevoimat kukisti opiskelijoiden protestin verisesti Taivaallisen rauhan aukiolla Pekingissä.

Maan hallitus on vastannut haasteeseen digitaalisella totalitarismilla, jossa kansalaisia valvotaan muun muassa videokameroiden kasvontunnistusohjelmien avulla. Kahdeksan maailman valvotuimmista kaupungeista sijaitsee Kiinassa.

Kiinan hallinto on myös onnistunut valtaosin eristämään maan sisäisen internetin globaalista verkosta. Tämän lisäksi hallinnossa työskentelee noin kaksi miljoonaa internetpoliisia, joiden tehtävä on muun muassa estää hallinnolle haitallisia verkkosivuja, kuvia sekä hakusanoja.

Kiinan sisäisen turvallisuuden budjetti ylittää nykyisin jo maan puolustusbudjetin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)