Yle: Suomeen suunniteltu vetyhanke lykkääntyy

Yrityssaneeraus hidastaa hankkeen etenemistä.
Havainnekuva Kokkolaan suunnitellusta vetylaitoksesta. FLEXENS/KIP INFRA
Havainnekuva Kokkolaan suunnitellusta vetylaitoksesta. FLEXENS/KIP INFRA

Suomeen suunniteltu suuri vetyhanke on lykkääntymässä. Asiasta kertoo Yle.

Syynä on Kokkolaan vety- ja ammoniakkitehdasta kaavailleen energiayhtiö Flexensin hakeutuminen yrityssaneeraukseen.

Flexens ilmoitti kolme vuotta sitten suunnittelevansa Kokkolaan tehdasta, joka tekee uusiutuvalla energialla elektrolyysillä vedyn avulla uusia tuotteita. Suunnitelma on ollut Suomen suurin vihreää vetyä hyödyntävä hanke. Hankkeen arvioitu arvo on ollut noin 700 miljoonaa euroa.

Flexensin toimitusjohtaja Berndt Schalin sanoo Ylelle, että yrityssaneeraus tarkoittaa väistämättä hankkeen lykkäystä. Hänen arvionsa mukaan hanke siirtyy eteenpäin ainakin vuoteen 2026.

– Silloin tuotannon aloitus voisi olla edessä vuonna 2029 tai 2030. Eli sekin siirtyy, Schalin sanoo.

Noin 10 000 suomalaisella voi olla loppuvuonna liian korkea lisäprosentti, jos verokorttia ei päivitetä.
Yhtiön mukaan toiminnan jatkaminen ei ole kannattavaa.
Suomessa jo sana luksus herättää monessa närää, kertoo Maria-hotellin Helsinkiin perustanut Samppa Lajunen.
Mainos