Yle: Nämä asiantuntijat ovat vierailleet Säätytalolla eniten

Hallitusneuvotteluiden työryhmissä on kuultu jo noin 540 asiantuntijaa.
Säätytalo Helsingin Kruununhaassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Säätytalo Helsingin Kruununhaassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Säätytalolla käytäviin hallitusneuvotteluihin on kutsuttu tähän mennessä kaikkiaan noin 540 asiantuntijaa. Asiantuntijoiden vierailukertoja on kuitenkin liki 640, sillä osa on ollut kuultavina useampaan kertaan, kertoo Yle.

Valtioneuvosto päivittää sivuilleen listaa asiantuntijoista. Asiantuntijat edustavat pääasiassa ministeriöiden virkamiehiä, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkijoita, virastojen asiantuntijoita sekä järjestöjen asiantuntijoita. Lisäksi hallitusneuvottelujen pöydissä ja jaoksissa on lisäksi voinut olla kuultavana myös muita ministeriöiden virkamiehiä.

Ylen mukaan hallitusneuvotteluissa on kuultu eniten asiantuntijoita valtiovarainministeriöstä (VM) ja työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM). VM:stä vierailtu paikalla noin 30 kertaa ja TEM:stä noin 20 kertaa. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja oikeusministeriöstä asiantuntijoita on kuultu vajaat parikymmentä kertaa.

Korkeakouluista eniten asiantuntijoita on kutsuttu Helsingin yliopistosta (13), Jyväskylän yliopistosta (7) sekä Aalto-yliopistosta (6).

Eniten Säätytalossa on kuultu valtiovarainministeriön strategia- ja tutkimusjohtaja Olli Kärkkäistä, joka on ollut kuultavana yhteensä viisi kertaa. Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä osastopäällikkö Laura Eiro liikenne- ja viestintäministeriöstä ovat olleet kuultavina neljä kertaa.

Järjestöistä ja liitoista eniten Säätytalossa ovat vierailleet elinkeinoelämää edustavan Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijat (9 kertaa), työntekijöitä edustavan Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n asiantuntijat (5 kertaa) sekä korkeakoulutettujen keskusjärjestön Akavan asiantuntijat (4 kertaa).

Puolustusvaliokunta oli erimielinen ydinaserajoituksista.
Puolustusvaliokunnan enemmistö kannattaa lakimuutosta koskien kriisitilannetta.
Jos sukupuoli on tärkein valintakriteeri, mitä tasa-arvoa se on, kysyy kokoomuksen puoluekokousedustaja.
Mainos