Useammassa kultasepänliikkeessä on havaittu, että nuorille aikuisille myydään yhä pienempiä kihlasormuksia. Asiasta kertoo Yle.
Muutos koskettaa etenkin nuoria kaupungissa asuvia miehiä.
Terveystalon käsikirurgian erikoislääkäri Mikko Skutnabb ei hämmästele kultaseppien havaintoa.
– Työssäni olen huomannut, että kun katsoo Stadissa kasvaneen, toimistotyötä tekevän nuoren miehen kättä, niin onhan se hieman feminiinisempi verrattuna miehiin, jotka ovat Kälviällä kasvaneet, painineet ja tehneet fyysistä työtä, Skutnabb toteaa Ylelle.
Skutnabbin mukaan kultaseppien havaitsemaa ilmiötä voi siis selittää se yksinkertainen asia, että monen nykyihmisen kädet eivät saa riittävästi kuormitusta, joka vahvistaisi kämmenen lihaksia ja parkkiinnuttaisi ihon paksuksi.
Hänen mukaansa moni nykyihminen kärsiikin käsien liian vähäisestä rasituksesta. Kun kuormitusta ei tule, puristusvoimakin jää heikommaksi.
– Ihminen on kaksi miljoonaa vuotta kävellyt savannilla ja kiipeillyt puissa, ja nyt viimeiset kaksi sukupolvea on pidetty lähinnä tietokoneen hiirestä kiinni, Skutnabb sanoo Ylelle.





