Keskustan konkaripoliitikko, europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen väläyttää Ylen haastattelussa muutoksia keskustan puoluejohtoon huonon vaalituloksen seurauksena.
Keskusta sai eduskuntavaaleissa 11,3 prosentin kannatuksen ja menetti kahdeksan kansanedustajapaikkaa. Tulos on puolueelle kaikkien aikojen huonoin eduskuntavaaleissa.
Pekkarisen mukaan juurisyy heikolle tulokselle löytyy jo vuodelta 2019. Keskusta meni vaalien jälkeen hallitukseen, vaikka se koki vaaleissa historiallisen suuren tappion ja menetti 18 edustajapaikkaa.
– Mitä teki keskusta? Ei kuunnellut kansan ääntä ja lähti suoraan hallitukseen. Jos kansa vaaleissa antaa kovan vastalauseen, tillikan korvalle, silloin yleensä jäädään oppositioon ja rakennetaan puoluetta uudestaan, Pekkarinen sanoo Ylelle.
Pitkän linjan keskustapoliitikko myös katsoo, että hallitusohjelma Rinteen-Marinin hallituksissa oli keskustalle liian vihreä ja liian vasemmalla.
Hänen mukaansa keskustan ei missään tapauksessa tule lähteä hallitukseen vaan löydettävä itsensä oppositiopolitiikan kautta uudelleen.
– Jotka ovat olleet puheenjohtajistossa tai puoluesihteeristössä, eivät he ole niitä ensimmäisiä joiden johdolla keskusta lähtee tulevaisuutta rakentamaan, Pekkarinen katsoo.
Pekkarinen kertoi myöhemmin Facebookissa, että ei esittänyt kenenkään eroa puolueen johdosta.
– (Ylen) Radio K-S haastattelijalle sanoin, että, keskustan uuden nousun ensimmäisiä tekijöitä eivät ole välttämättä kaikki puolueen puheenjohtajat ja sihteerit. En siis ehdottanut juuri jonkun henkilön vaihtamista, Pekkarinen kirjoittaa julkisessa päivityksessään.
Edit 4.4.2023 kello 11.05: Lisätty maininta Pekkarisen Facebook-päivityksestä. Edit 11.19: Poistettu otsikosta ja kärjestä maininta, että Pekkarinen olisi esittänyt puoluejohdon eroa.