Yleisradio on julkaissut 1980- ja 1990-luvuilla esitetyn Fakta homma -komediasarjan Areena-suoratoistopalvelussaan.
Sarjaa tehtiin alun perin 17 jakson verran vuosina 1986–1987. Sarjan keskiössä oli kaksi pariskuntaa, joita esittivät Eija Vilpas ja Lasse Karkjärvi sekä Riitta Havukainen ja Taneli Mäkelä. Sarjalle kuvattiin 16 jatko-osaa vuosina 1996–1997. 1990-luvun jaksoissa Taneli Mäkelän tilalla toisena miespääroolina oli Mikko Kivinen.
Sarjan kaikki kolme tuotantokautta on julkaistu Yle Areenassa. Jaksoja ei tiettävästi ole muokattu, mutta niiden yhteyteen on lisätty sisältövaroitus. Sen mukaan ”ohjelma sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi”. Sisältövaroituksessa ei tarkemmin eritellä, millaisia ilmaisutapoja sillä tarkoitetaan.
Yle on varoitellut vanhojen televisiosarjojen sisällöstä aiemminkin. Yle on aiemmin varoitellut vuosina 1987–1988 esitetyn Hymyhuulet -viihdeohjelman olevan nykyaikana rasistinen. Sittemmin sarja poistettiin kokonaan Areena-palvelusta.
Myös muiden vanhojen televisiosarjojen jaksojen sisältöjä on myöhemmin muokattu tai poistettu kokonaan. Esimerkiksi 1990- ja 2000-lukujen sketsisarja Kummelin Yle Areenassa olevista jaksoista on poistettu yksittäisiä sketsejä. 1990-luvulla esitetystä Kyllä isä osaa -sarjasta poistettiin yksittäinen jakso niin, että jaksojen järjestysnumeroa muutettiin.
LUE MYÖS:
Tarkista vanhat DVD-levysi: Näistä maksetaan satoja euroja





