Yle: Jo 25 000 on saanut Kelalta kehotuksen muuttaa halvempaan asuntoon

Jo 20 sentin ylitys voi olla liikaa.
Kelan toimisto Helsingissä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN
Kelan toimisto Helsingissä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Kehotuksen on saanut huhtikuun alun jälkeen reilu 25 000 toimeentulotukea saavaa kotitaloutta, kertoo Ylen uutiset.

Taustalla on lainmuutos. Kela ei enää jousta kuntakohtaisista enimmäisrajoista ilman erityistä perustetta, kun se myöntää perustoimeentulotukea asumismenoihin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jos vuokra ylittää enimmäisrajan, pitäisi joko muuttaa halvempaan asuntoon tai maksaa erotus itse.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tiukentunut linja liittyy hallituksen sosiaaliturvaan kohdistamiin leikkauksiin. Kelan arvion mukaan muutos toisi säästöjä vähintään yli 70 miljoonaa euroa vuoteen 2027 mennessä.

Ylen haastattelemat asiantuntijat ovat huolissaan siitä, että muutos voi kääntää nuorten asunnottomuuden nousuun.

Täysi-ikäisiä perustoimeentulotuen saajia oli elokuussa noin 129 000, joista kolmannes oli alle 30-vuotiaita. Kela on arvioinut, että sosiaaliturvan leikkaukset osuvat eniten yksin asuviin ja työttömiin nuoriin.

Ekonomistin mukaan datakeskukset voivat piristää myös rakentamista.
Yllättävän moni ei ole varautunut arjen lisämenoihin.
Mainos