Vantaan Viertolan koulussa huhtikuun alussa tapahtunut ampumavälikohtaus toi hetkellisen piikin koulu-uhkauksiin Suomessa, kertoo Ylen uutiset.
Poliisihallituksen tietoon tuli huhtikuussa 162 koulusurman piirteitä sisältävää uhkausta, joista puolet kirjattiin kuukauden ensimmäisen viikon aikana. Suurin osa uhkauksien tekijöistä oli lapsia ja nuoria, joista nuorimmat 10-vuotiaita. Lukumäärä ei sisällä yksittäisten henkilöiden välisiä ristiriitatilanteita.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Hannu Väänäsen arvion mukaan kyse oli ennen kaikkea reagoinnista poikkeukselliseen tapahtumaan.
– Hetkellisesti näkyi jonkinlainen hätä ja pahoinvointi, mutta tilanne tasaantui nopeasti. Nuorten pitäisi ymmärtää, että minkäänlaisten uhkausten heittely edes viihdemielessä ei ole koskaan hyvä juttu, Väänänen sanoo Ylelle.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella koulu-uhkauksia kirjataan niin sanotussa normaalitilanteessa viikoittain ja sekin on Väänäsen mielestä liikaa. Lisäksi hänen puhelimeensa pirahtaa vähintään kerran, joskus puolenkymmentä kertaa päivässä aiheeseen liittyvä konsultaatiopuhelu jostain alueen koulusta.
Väänänen hämmästelee erityisesti opettajien kohtaamaa uhkailua. Se on hänen arvionsa mukaan lisääntynyt tänä keväänä.
– Ihan pienimpiinkin kurinpidollisiin toimenpiteisiin saattaa heti tulla vastauksena se väkivallan kortti. Oppilas uhkaa raiskata, tappaa tai vaikka puukottaa opettajan tai muun koulun henkilökuntaan kuuluvan henkilön. Kynnys on laskenut, kieli koventunut ja myös teot, valitettavasti. Se on todella surullista.