Yksinäisyys voi altistaa muistisairaudelle

Sosiaaliset suhteet saattavat hidastaa dementian puhkeamista.
Yksinäinen ikäihminen kotonaan. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / EIJA KONTIO
Yksinäinen ikäihminen kotonaan. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / EIJA KONTIO

Sosiaalinen aktiivisuus voi lykätä muistisairauksien puhkeamista jopa viidellä vuodella, kertoo tuore Alzheimer’s & Dementia: The Journal of the Alzheimer’s Association –lehdessä julkaistu tutkimus.

Tutkimuksessa seurattiin lähes 2 000 keskimäärin 80-vuotiasta ihmistä seitsemän vuoden ajan. Ilmeni, että tutkittavista sosiaalisesti vähiten aktiiviset sairastuivat dementiaan aikaisemmin kuin vilkasta sosiaalista elämää viettävät.

Sosiaalisesti vähiten aktiiviset sairastuivat muistisairauteen keskimäärin viisi vuotta muita aiemmin.

Suomessa tutkimuksesta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Yksi arkinen tapa voi tehdä hammasharjasta otollisen paikan bakteereille ja lisätä suun terveysriskejä.
Sairastumisen riski kasvaa sitä mukaa, kun alkoholinkulutus lisääntyy.
Lääkitystä jatkaneilla naisilla näkyi tutkimuksessa selvä ero sekä parisuhteiden muodostumisessa että työllistymisessä.
Mainos