”Yksinäinen demari yrittää pestä puolueesta talousvastuullista”

SDP:n vaihtoehtoon kuuluvat veromoukari ja juustohöylä, sanoo Jukka Kopra.
joona räsänen
SDP:n Joona Räsänen sanoi tänään Ilta-Sanomissa, ettei mikään budjettikohde ole turvassa säästöiltä. Räsänen mediatilaisuudessa marraskuussa 2025. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
joona räsänen
SDP:n Joona Räsänen sanoi tänään Ilta-Sanomissa, ettei mikään budjettikohde ole turvassa säästöiltä. Räsänen mediatilaisuudessa marraskuussa 2025. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan SDP:stä on nyt työnnetty esiin yksi demari myöntämään se, mitä muu puolue on koko hallituskauden yrittänyt peittää: myös sosialidemokraatit joutuisivat leikkaamaan ja jäädyttämään indeksejä.

Kopran mukaan Joona Räsäsen tuoreet talouspuheet näyttävät SDP:n suuren vaalipesuoperaation samalla kun Antti Lindtman ja puolueen muu johto jatkavat vaikeiden päätösten piilottelua.

– Nyt se sitten tuli. SDP:n kulisseista astui esiin yksinäinen demari, joka yrittää pestä puolueestaan talousvastuullista. Ensin koko hallituskausi on huudettu, ettei mistään saa säästää, hyvinvointivaltio tuhotaan eikä kasvuakaan saada aikaan. Nyt Lindtmanin talousmies on valmis juustohöyläämään sotea, koulutusta, sosiaaliturvaa, puolustusta ja veronmaksajien kukkaroa, Kopra hämmästelee tiedotteessa.

Räsäsen puheet ovat Kopran mukaan erityisen paljastavia suhteessa SDP:n aiempaan oppositiopolitiikkaan.

– SDP on haukkunut hallituksen säästöt kylmiksi, koviksi ja vääriksi koko vaalikauden. Kun hallitus on joutunut tekemään vaikeita mutta välttämättömiä päätöksiä, SDP on luvannut suomalaisille reilumpaa vaihtoehtoa. Nyt vaihtoehto alkaa näyttää tältä: jäädytetään indeksejä, leikataan vähän joka paikasta ja korotetaan veroja. Reilumpi vaihtoehto olikin juustohöylä ja veromoukari.

Sinänsä Kopra sanoo olevansa tyytyväinen, että SDP:n leirissä edes yksi edustaja tuntuu ymmärtävän sopeutustarpeen mittakaavan ja sen, että esimerkiksi automaattisten indeksikorotusten purkaminen on todennäköisesti edessä.

– Samalla Räsänen tulee myöntäneeksi olennaisen asian: hyvinvointivaltio ei tuhoudukaan siihen, että julkisia menoja katsotaan kriittisesti. Näin kokoomus on koko ajan sanonut. Vaikeita päätöksiä tehdään juuri siksi, että hyvinvointiyhteiskunta voidaan pelastaa tuleville sukupolville, Kopra sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Hänen mukaansa SDP:n vaihtoehdossa erityisen ongelmallista on se, että puolue esittää hallituksen kasvua ja työllisyyttä vahvistavien päätösten perumista.

– Kokoomukselle ei käy, että Suomi viedään kymmenen vuotta taaksepäin heti, kun kasvu on saatu liikkeelle. SDP haluaa perua päätöksiä, joilla vahvistetaan työntekoa, yrittämistä, omistamista ja investointeja. Ei Suomea pelasteta katsomalla peruutuspeiliin.

Kopra muistuttaa, että puheenjohtaja Lindtman ei SuomiAreenan puheenjohtajapaneelissa osannut linjata, painottaisiko SDP talouden sopeutuksessa leikkauksia vai veronkorotuksia.

– Lindtman yritti Porissa väistää kysymystä, johon jokaisen pääministeriksi pyrkivän puoluejohtajan pitäisi pystyä vastaamaan. Nyt Räsänen kertoo, että molempia on tulossa ”ihan riittävästi”. Se ainakin vaikuttaa selvältä, että yrittäjät saisivat veromoukaria, eikä siltä taida välttyä suomalainen palkansaajakaan. Lindtman markkinoi reilumpaa vaihtoehtoa, mutta antaa muiden kertoa ikävät uutiset. Se ei ole johtamista, se on vastuun ulkoistamista, Kopra sanoo.

Hän pitää Räsäsen ulostuloa myös osoituksena SDP:n sisäisestä linjattomuudesta.

– SDP:llä on nyt monta talouslinjaa, eikä Lindtman tunnu johtavan niistä yhtäkään. Yksi demari vaatii juustohöylää, toinen huutaa leikkausten lopettamista. Talousvastuu unohtuu demareilta sillä hetkellä, kun vaikeisiin päätöksiin pitäisi ottaa kantaa. Jos Lindtman ei saa puolueensa talouslinjaa kasaan oppositiossa, miten hän kuvittelee johtavansa Suomea hallituksessa? Kopra kysyy.

Pete Hegseth yritti alkukesästä niistää Euroopan-joukoista ankarasti. Donald Trump ja ulkoministeri Marco Rubio tyrmäsivät sen, kertoo Wall Street Journal.
Tiedeyhteisön on saatava olla vapaa, utelias ja riippumaton, korostaa Anna-Kaisa Ikonen.
Kansliapäälliköiden työryhmä sai esityksensä STEA-avustusten lisäperusteista valmiiksi.
Mainos