Verkkouutiset

Kylpyhuonetta remontoidaan Helsingissä 18. huhtikuuta 2018. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Yhä useampi luopuu aikeistaan ostaa tai remontoida asunto

Epävarma taloustilanne vaikuttaa erityisesti nuorten aikuisten suunnitelmiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuluttajat lykkäävät suunnitelmiaan tehdä suuria hankintoja, kuten asunnon ja mökin ostamista tai remontoimista nousevien korkojen ja hintojen takia, ilmenee Finanssialan (FA) teettämästä kansalaiskyselystä.

Kuluttajahintojen nousuvauhdin kiihtyminen ja korkojen nousu huolettaa yli puolta Finanssialan kansalaiskyselyyn vastanneista. Joka viides (23 prosenttia) vastaajista on luopunut suunnitelmistaan ja 35 prosentilla harkinta-aika on pidentynyt.

Huolista kysyttiin myös kesäkuussa 2022, jolloin luvut olivat 18 ja 33 prosenttia.

Kyselyn mukaan mitä nuorempaan ikäluokkaan mennään, sitä yleisempää on hintojen ja korkojen nousun vaikutus hankintoihin. Korkeimmillaan luku on 18–29-vuotiailla, joista peräti 64 prosenttia on luopunut suunnitelmistaan tai pidentänyt harkinta-aikaa.

– Kotitalouksien ja yritysten investoinnit pitävät koko Suomea liikkeessä. Finanssitoimiala on rahoittajana, sijoittajana ja vakuuttajana talouden verenkierto, jota ei pidä tukkia ylisääntelyllä ja uusilla taloudellisilla lisärasitteilla, sanoo Finanssialan toimitusjohtaja Arno Ahosniemi tiedotteessa.

Finanssiala vaatii, että tulevan hallituksen on sitouduttava pitämään finanssitoimialan sääntely nykyisellä tasolla eikä kansallisella lisäsääntelyllä pidä luoda alalle uusia rasitteita. Myöskään toimialan verotusta ei pidä kiristää.

– Muutenkin heikkenevässä taloustilanteessa on olennaista, että kuluttajien tärkeimpiä hankintoja ei vaikeuteta sääntelyä kiristämällä, Ahosniemi toteaa.

Järjestö katsoo, että suomalainen pankkisektori on vahvalla ja terveellä pohjalla. Finanssivalvonnan arvion mukaan suomalaispankkien vakavaraisuus hyvällä tasolla ja ylittää eurooppalaisen keskitason.

Ahosniemi muistuttaa, että finanssikriisin jälkeen on luotu paljon tarpeellista uutta rahoitusalaa koskevaa sääntelyä, jolla on vahvistettu pankkisektorin häiriönsietokykyä.

– Tästä on erinomaisena esimerkkinä Euroopan pankkiunioni, jonka tavoitteena on tukea rahoitusmarkkinoiden vakautta, heikentää pankkien ja valtioiden välistä kytköstä sekä edistää reilua kilpailua. Tämä on tärkeä muistaa nykyisessä tilanteessa, jossa Silicon Valley Bankin kaatuminen on herättänyt huolta pankkijärjestelmän toiminnasta laajemmin.

Finanssialan kansalaiskyselyn mukaan tavalliset sijoittajat ovat valmiita tyytymään sijoituksen maltillisempaan tuottoon lyhyellä aikavälillä, jos vähäpäästöisistä sijoituksista voi odottaa parempia tuottoja vaikkapa 10 vuoden päästä. Tätä mieltä oli 42 prosenttia vastaajista.

Kesäkuussa 2022 tätä mieltä oli 45 prosenttia.

– Järkevä sijoittaja ajattelee pitkäjänteisesti. Esimerkiksi saastuttavat kohteet sijoituksina alkavat olla huomattava riski, joten viisas yksityissijoittajakin turvaa sijoituksensa huolehtimalla, että salkussa on kestävyyden huomioon ottavia kohteita, Ahosniemi sanoo.

Finanssialan teettämän kyselyn toteutti Norstat Oy. Vastaukset kerättiin 1. maaliskuuta – 7. maaliskuuta 2023, ja kyselyyn vastasi 2 013 18-79 -vuotiasta ihmistä. Finanssialan teettämissä kansalaiskyselyissä huhti- ja kesäkuussa 2022 kysyttiin samoja kysymyksiä, ja tulokset ovat vertailtavissa niiden kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)