Vuokranantaja päätti pitää vuokralaisten maksaman 1 500 euron vakuuden itsellään vuokrasuhteen päättymisen jälkeen. Vuokranantaja perusteli päätöstään sillä, että hänen mukaansa vuokralaiset olivat aiheuttaneet asuntoon naarmuja ja jättäneet asunnon uunipellit ja -ritilät likaiseen kuntoon. Perusteena oli myös muut asunnossa löytyneet tahrat.
Vuokralaiset eivät tyytyneet tähän, vaan veivät asian Kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi. Vuokralaiset kiistivät väitteet aiheuttamistaan vahingoista ja huomauttivat, että asunnossa oli vaurioita jo ennen heidän muuttamistaan asuntoon. Vuokralaiset kuitenkin myönsivät yksittäiset vähäiset puutteet asunnon loppusiivouksessa. He vaativat vuokranantajaa palauttamaan perusteetta pidätetyn vakuuden viivästyskorkoineen.
Vuokranantaja kiisti vuokralaisten vaatimukset ja pysyi kannassaan. Hän myönsi, että asunnossa oli vaurioita jo ennen vuokralaisten asuntoon muuttoa, mutta ne olivat vuokranantajan mukaan pahentuneet heidän asuinaikanaan.
Kuluttajariitalautakunta huomautti ratkaisussaan, että asunnon normaali kuluminen kuuluu vuokranantajan vastuulle, joten normaaliksi kulumaksi katsottuja naarmuja ei voitu vähentää vakuudesta.
Lain mukaan näyttötaakka asunnolle aiheutuneista väitetyistä vahingoista ja niiden kustannuksista kuuluu vuokranantajalle. Siksi vuokranantajan olisi pitänyt kyetä näyttämään, että vahingot olivat vuokralaisten aiheuttamia. Vuokranantaja ei ollut myöskään millään tavalla eritellyt, mistä aiheutuneet kustannukset olisivat aiheutuneet. Lautakunta kiinnitti huomiota siihenkin, että asunnon kuntoa ei oltu tarkastettu vuokrasuhteen alussa.
Siivouksen osalta lautakunta katsoi, että vuokralaiset olivat osin laiminlyöneet asunnon loppusiivouksen. Lautakunta katsoi, että vuokranantajalla oli oikeus pidättää vuokravakuudesta siivouskustannuksia 40 euron edestä. Summa vastaa kahden tunnin omaa työtä, sillä vuokranantaja ei ollut toimittanut selvitystä siivouskustannuksista. Loput eli 1 460 euroa se suositteli palauttamaan vuokralaisille viivästyskorkoineen.
Vuokravakuudella tarkoitetaan summaa, jonka vuokralainen maksaa vuokralaiselle ennen vuokrasuhteen alkua. Vakuuden tarkoituksena on antaa vuokranantajalle turvaa siinä tilanteessa, että vuokralainen aiheuttaisi asunnolle vahinkoja tai jättää vuokria maksamatta. Jos vakuudesta pidätetään summia, niistä on annettava selvitys. Vuokranantaja ei voi käyttää vakuusrahoja omiin menoihinsa tai jättää palauttamatta niitä perusteettomasti.
Käytännössä asia ei toimi näin suoraviivaisesti, ja vuokravakuuksiin liittyvät epäselvyydet ovat lisääntyneet viime aikoina. Mahdollisilta epäselvyyksiltä voi suojautua ottamalla asunnosta kuvat sisään- ja poismuuton yhteydessä. Lisäksi kaikki mahdolliset viat ja vauriot kannattaa kirjata ylös. Viime vuosina on yleistynyt myös ilmiö, jossa vuokranantaja väittää vuokralaisen laiminlyöneen asunnon loppusiivouksen ja tällä perusteella pidättää summia vakuudesta. Siksi vuokralaisen kannattaa ottaa aina kuvat asunnosta loppusiivouksen jälkeen, sillä tarvittaessa ne toimivat todisteina vuokranantajan väitteitä vastaan.