Ulkoilija Kaivopuiston rannassa Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Vuodenaikaisennuste lupaa lauhaa ja sateista talvea

Pohjoisessa sateet tulevat enimmäkseen lumena ja lumipeitteestä voi tulla tavallista paksumpi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Talvesta on tulossa varsinkin etelään leuto ja sateinen, kertoo tuore vuodenaikaennuste. Plussakelit, vesisateet ja loska näkyvät etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoisessa lunta voi kuitenkin kertyä. Asiasta kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne blogissaan.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF:n vuodenaikaisennuste tammi-maaliskuulle 2026 ennustaa koko Eurooppaan tavanomaista lämpimämpää säätä. Pohjoiseen Eurooppaan on luvassa lisäksi sateita.

– Siinä kaikki merkit viittaavat lauhaan lännen- tai lounaanpuoleiseen ilmavirtaukseen, jossa Suomen yli liikkuu sadealue toisensa perään, Rinne kirjoittaa.

Säätyyppiä hallitsevat lauhat lännen ja lounaan ilmavirtaukset, jotka tuovat mukanaan leutoa ilmaa Atlantilta sekä toistuvia matalapaineita.

– Tällaisessa säätilanteessa maan eteläosan sateet tulevat tavanomaista useammin vetenä, maan keskiosan sateet vaihtelevissa olomuodoissa. Pohjoisessa sateet tulevat sen sijaan enimmäkseen lumena, vaikka lyhyet vesisadepoikkeamat voivat sielläkin olla mahdollisia, Rinne kirjoittaa.

Pohjoisessa lumipeite voi kasvaa tavallista paksummaksi, koska sateita ennustetaan tulevan runsaasti. Lisäksi esiintyy kylmiä ja kuivia korkeapainejaksoja.

Ennuste kuvaa kolmen kuukauden keskiarvoa, ei jatkuvaa samanlaista säätä. Väliin mahtuu myös kylmempiä jaksoja.

– Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi olla hyvin suurta, Rinne muistuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)