Työvuoroa ei voi perua sään vuoksi, katsoo Toni Heikkilä Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa. Heikkilä toimii SAK:n, Akavan ja STTK:n kesäduunari-infon työsuhdeneuvojana.
Huono sää ja asiakaskadon pelko saattavat houkuttaa monia työnantajia perumaan kesätyöntekijöiden työvuoroja esimerkiksi kioskeissa ja kahviloissa.
Heikkilä muistuttaa, että työvuorolistojen mukaisista vuoroista on maksettava palkka satoi tai paistoi.
– Työvuorolistat tulee julkaista työntekijöille vähintään viikkoa ennen listan ensimmäistä työvuoroa. Työvuorolistan julkaisemisen jälkeen se sitoo työntekijöiden lisäksi myös työnantajaa, ja työaikalain mukaan sitä saa muuttaa ainoastaan painavasta syystä, Heikkilä sanoo.
– Syyksi ei käy asiakkaiden vähyys tai huono sää. Vaikka kioski tai kahvila näistä syistä suljettaisiin, työvuorolistan mukaisista vuoroista täytyy silti maksaa palkka.
Heikkilän mukaan työnantaja ei saa painostaa työntekijää hyväksymään vuoron perumista ilman korvausta.
– Jos kesätyöntekijä ei halua, että työvuoro perutaan, hänen kannattaa vastata työnantajan viesteihin esimerkiksi näin: ”Ok, voin olla tulematta töihin, mutta haluan, että sovitulta vuorolta maksetaan sen mukainen palkka.”