Siitä lähtien kun Venäjä aloitti täysmittaisen hyökkäyksen Ukrainaan helmikuussa 2022, on yleinen mielipide ollut vahvasti Ukrainan puolella. Aiemmin Venäjän kanssa läheiset toimijat ovat pyrkineet ottamaan etäisyyttä menneisyyteensä, mutta Venäjän vaikutusvalta eurooppalaisiin poliitikkoihin ei ole silti täysin kadonnut. Asiasta uutisoi The Economist.
Kun toukokuussa Venäjän Saksan suurlähettiläs järjesti suurlähetystössä juhlat toisen maailmansodan päättymisen 78-vuotisjuhlan kunniaksi, oli paikalle kutsuttu kirjo saksalaispoliitikkoja.
Kutsun oli saanut muun muassa entinen sosiaalidemokraattinen liittokansleri Gerhard Schröder, joka on tunnettu läheisestä suhteestaan Venäjän presidentti Vladimir Putiniin. 86-vuotias entisen Itä-Saksan kommunistipuolueen johtaja Egon Krenz oli paikalla, kuten myös laitaoikeistolaisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen varapuheenjohtaja Tino Chrupalla, joka saapui paikalle Venäjän lipun värejä kantavassa solmiossa.
Schröderiä ja Chrupallaa kutsutaan Saksassa nimityksellä ”putinversteher”, eli ”Putinin ymmärtäjä”. Se kuvaa usein politiikan äärilaidalla olevia toimijoita, jotka ”ymmärtävät” Putinin toimintaa ja tämän laitonta hyökkäyssotaa Ukrainaan.
Kahta äärilaitaa yhdistää näkemys siitä, että Ukrainaan tarvitaan välittömästi rauha, vaikka se merkitsisi Venäjän voittoa sodassa ja ukrainalaisalueiden laitonta liittämistä Venäjään. Venäläisen imperialismin he sivuuttavat täysin, ja keskittyvät sen sijaan tuomitsemaan Euroopan sekaantumisen sotaan, jota he pitävät Yhdysvaltojen ja Venäjän välisenä.
Heidän argumenttinsa ovat myös hämmästyttävän samanlaisia. Näihin lukeutuvat väitteet siitä, että Nato provosoi Venäjän hyökkämään, että Ukraina on keinotekoinen valtio joka kuuluu Venäjälle, ja että Yhdysvallat kiihdyttää sotaa aseistamalla Ukrainaa. Toinen yleinen taktiikka on whataboutismi: Koska Nato hyökkäsi Serbiaan ja Libyaan, miksi välittää Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan? Kolmannes on niin kutsuttu ”dietrismo”, tai ajatus, että tapahtumien takana on oikeasti jotain laajempaa ja syvempää. Hiljattain New Left Review’hun kirjoittanut saksalaissosiologi Wolfgang Streeck väitti, että sodan todellinen tarkoitus on alistaa EU Naton alaisuuteen.
Saksassa Putinin ymmärtäjiä löytyy niin laitaoikeiston AfD:stä kuin laitavasemmiston Die Linkestä. Vaikka tuki Ukrainalle on edelleen vahvaa, on se hitaasti hiipumassa. AfD, jota Saksan tiedustelupalvelu on avoimesti kutsunut Venäjän propagandan levittäjäksi, on kivunnut puoluegallupeissa kakkossijalle. Die Linken rauhaa hinnalla millä hyvänsä vaativa Sandra Wagenknecht on kerännyt samoissa gallupeissa 19-30 prosentin kannatuksen.
Saksa ei ole yksin, sillä harva Euroopan maa on välttynyt Putinin ymmärtäjiltä. Unkarin Viktor Orbán on ehkä tunnetuin esimerkki, mutta myös naapurimaassa Itävallassa kauppa Venäjän kanssa on jatkunut samaan aikaan, kun maan tuki Ukrainalle on jäänyt laihaksi. Slovakiassa venäjämielinen vasemmistolainen Robert Ficon, joka on syyttänyt ”ukrainalaisia fasisteja” Putinin provosoimisesta, odotetaan voittavan vaalit syksymmällä, kun taas Ranskassa laitaoikeistolainen Marine le Pen on toitottanut, että Venäjälle asetetut pakotteet eivät toimi.
Putinin ymmärtäjien politiikan ydin näkyy pintaa raaputtamalla: Se on harmaantunutta, kylmän sodan aikaista amerikkalaisvastaisuutta. Tämä yhdistää niin laitavasemmistolaista Wagenknechtia kuin laitaoikeistolaista Chrupallaa. Wagenknecht on puheissaan väittänyt, että sodan tavoite on saada Ukraina Yhdysvaltojen vaikutuspiiriin. Chrupalla taas, että Yhdysvallat haluaa pakottaa Saksan vaihtamaan halvan venäläisen energian kalliiseen amerikkalaiseen.
Putinin ymmärtäjät ovat kuitenkin vähemmistössä. Kun keväällä rauhaa vaatineet venäjämieliset ilmestyivät liittokansleri Olaf Scholzin puhetilaisuuteen kutsumaan häntä sodanlietsojaksi, yleensä kohtelias ja rauhallinen Scholz suuttui ja muistutti, että se on Putin, joka haluaa tuhota Ukrainan.
– Jos teillä rääväsuilla olisi aivot, tunnistaisitte kyllä oikean sodanlietsojan, Scholz manasi.
