Sotilaallisen voiman käyttö imperiumien rakentamiseksi ja laajentamiseksi oli vuosisatojen ajan kustannustehokas strategia, koska se sitoi suhteellisen vähän joukkoja ja miehitetyt alueet olivat helposti alistettavissa, venäläinen yhteiskuntatieteilijä, tohtori Vladislav Inozemtsev sanoo Novaja Gazetan julkaisemassa artikkelissa. Myös teknologiset innovaatiot levisivät hänen mukaansa usein armeijoilta muuhun yhteiskuntaan – eivät ympäröivältä yhteiskunnalta sotilaalliseen käyttöön. Nykyisin näin ei kuitenkaan enää ole.
Suurin osa maailman johtajista kykenee hänen mukaansa ymmärtämään tämän todellisuuden eikä edes tavoittele imperiumin rakentamista yksinomaan sotilaallisin keinoin.
Vladimir Putinille tämä yksinkertainen tosiasia on eräänlainen sokea piste. Hän ei sitä edelleenkään tunnusta, ja juuri siksi hänen aloittamansa hyökkäyssota Ukrainaa vastaan johtaa todennäköisesti Venäjän imperiumin lopulliseen romahdukseen, arvostetussa brittiläisessä Chatham House -ajatushautomossa työskentelevä Inozemtsev toteaa.
Ihmiskunnan historia on hänen mukaansa täynnä todisteita siitä, miten sotilaallinen voimankäyttö on avannut hallitsijoille mahdollisuuden valloittaa uusia maa-alueita ja hyödyntää niiden luonnonvaroja. Kyse on ollut kansallisen vaurauden ja vallan kahdesta avaintekijästä. Siirtomaa-armeijat olivat suhteellisen pieniä, omien joukkojen tappiot siedettäviä, eikä valloitetuilla kansoilla ollut keinoja aktiiviseen vastarintaan.
Jo 1900-luvun kuluessa kävi kuitenkin Inozemtsevin mielestä ilmeiseksi, että valloitussodat eivät enää ole mielekäs tapa vahvistaa kansallista vaurautta ja valtaa. Kun sotilaallinen teknologia kehittyi, valtiot kohdensivat ison osan teknologiainvestoinneistaan puolustusteollisuudelle ja luottivat siihen, että panostukset valuisivat aikanaan myös siviilisektorille. Vähitellen julkiset investoinnit vähenivät, ja yksityinen sektori kasvatti omaa panostaan.
Viimeaikaisissa sodissa valtiot ovatkin joutuneet Inozemtsevin mukaan hankkimaan tarvitsemansa teknologian yksityissektorin yrityksiltä, mikä tekee näiden yritysten elinvoimaisuudesta ratkaisevan tärkeän tekijän sotilaallisten tavoitteiden toteutumiselle. Lännessä tämä toimii, mutta Venäjällä ei, hän toteaa.
Putin on hänen mukaansa aloittanut sodan sen vanhentuneen oletuksen pohjalta, että sotilaallinen aggressio on tie imperiumin laajentamiseen. Kremlin diktaattori on myös totaalisesti epäonnistunut sekä kyvyssään ymmärtää Ukrainan vastarinnan sitkeyttä että Venäjän oman teollisuuden kyvyttömyyttä tuottaa tarvittavaa kalustoa ja ampumatarvikkeita pitkittyneen hyökkäyssodan jatkamiseksi.
– Putinin mahdollisuudet tavoitteidensa saavuttamiseen ovat lähellä nollaa pitkällä aikavälillä siitä riippumatta, kuinka monta tilapäistä ja osittaista voittoa hän näennäisesti saavuttaakaan, Inozemtsev kiteyttää.