Kokonaishedelmällisyysluku on venäläisjournalisti Andrei Pertsevin mukaan yksi presidentti Vladimir Putinin pakkomielteistä, koska väestönkasvu on hänen silmissään tärkeä edellytys Venäjän suuruuden palauttamiselle.
– Putin puhuu säännöllisesti siitä, millaista väestökehitystä hän odottaa, ja asettaa tavoitteita virkamiehille, jotka yrittävät vastata haasteeseen taloudellisilla kannustimilla ja uusilla kielloilla. Saavuttaakseen presidenttinsä suosion nämä virkamiehet ovat jopa valmiita vahingoittamaan taloutta ja yhteiskuntajärjestystä, Putinin valtakoneiston analysointiin erikoistunut Pertsev sanoo ajatushautomo Carnegien julkaisemassa artikkelissa.
Viime kuukausina Putin on hänen mukaansa palannut väestökysymykseen monessa eri yhteydessä. Vuoden 2030 tavoitteeksi asetettu hedelmällisyysluku 1,6 ei ole Putinin mielestä enää riittävän kunnianhimoinen, vaan Venäjän pitäisi pyrkiä 2,3:een. (Hedelmällisyysluku 2,3 tarkoittaisi käytännössä sitä, että jokaista sataa naista kohden syntyisi keskimäärin 230 lasta.)
Joulukuussa 2024 Putin muistutti venäläiskemisti Dmitri Mendelejevin jo 1900-luvun alussa ennustaneen, että Venäjällä olisi 600 miljoonaa ihmistä vuosisadan loppuun mennessä. Putinin mukaan vain vallankumouksen ja Neuvostoliiton hajoamisen kaltaiset katastrofit estivät ennusteen toteutumisen.
– Putinin ajattelussa hedelmällisyysluvun nostaminen liittyy läheisesti hänen toiseen pakkomielteeseensä, joka on Neuvostoliiton ja Venäjän imperiumin hallitsemien alueiden takaisin saaminen. Juuri nämä kaksi asiaa ovat Venäjän historiallisten traumojen parantamiseen tähtäävän Putinin projektin peruspilarit, Pertsev toteaa.
Putinin väestöpolitiikassa on hänen mukaansa kaksi pääajatusmallia, ultrakonservatiivinen ja pragmaattinen. Ensimmäistä edustavat Venäjän ortodoksinen kirkko sekä eräät yritysjohtajat ja virkamiehet, jotka ajavat muun muassa täydellistä aborttikieltoa.
– Ultrakonservatiivit ovat jo onnistuneet melko hyvin edistämään agendaansa. Vuonna 2024 Venäjä esimerkiksi kielsi ”lapsettomuuspropagandan”, Pertsev huomauttaa. Lääkäreille, joiden on väitetty rohkaisseen naisia keskeyttämään raskauden, on määrätty rangaistuksia, ja Vologdan alueen kuvernööri luvannut kieltää abortit kaikissa olosuhteissa.
Venäjän väestöongelmaan olisi Pertsevin mukaan tarjolla yksinkertaisempikin ratkaisu. Hedelmällisyysluku laski jyrkästi Ukrainaa vastaan suunnatun ”sotilaallisen erikoisoperaation” myötä, ja venäläisiä miehiä kuolee rintamalla päivittäin suurin joukoin.
– Lisäksi liikekannallepanon pelko ja yleinen epävakaus vaikuttavat siihen, päättävätkö ihmiset perustaa perheen vai eivät, välttämättömyyshyödykkeiden hinnat nousevat ja ennätyksellisen korkeat korot tekevät asuntolainan saamisen äärimmäisen vaikeaksi. Putin ei kuitenkaan näe näitä ongelmia, koska ne eivät tue hänen optimistista visiotaan Venäjän välittömästä paluusta ”kultaiseen aikaan”, Pertsev toteaa.
– Presidentin demografiset suunnitelmat ovat täydellinen esimerkki putinismin tuhoisista ristiriidoista. Putin haluaa jäädä historiaan hallitsijana, joka paikkasi 1900-luvulta jääneet traumat, mutta on täysin järjenvastaista tavoitella korkeampaa syntyvyyttä samaan aikaan, kun käy laajamittaista sotaa, hän tiivistää.