Venäjälle kuuluvassa Altain tasavallassa Siperiassa on nähty poikkeuksellisia mielenosoituksia, jotka ovat suututtaneet Kremlin sisäpiiriä. Asiasta kertoo Moscow Times.
Altain tasavalta sijaitsee eteläisessä Siperiassa Kazakstanin, Kiinan ja Mongolian rajalla. Hieman Lappia pienemmän vuoristoisen tasavallan väestöstä venäläisiä on noin puolet, turkkilaisperäistä kieltä puhuvia altailaisia taas vajaat 40 prosenttia.
Alue on pieni ja köyhä. Torstaina siellä nähtiin kuitenkin poikkeuksellinen mielenosoitus, kun kymmenet ihmiset sulkivat tasavaltaa halkovan Tšujan valtatien. Mielensoittajat vaativat presidentti Vladimir Putinia erottamaan tasavallan päämiehen Andrei Turtšakin sekä Altain pääministerin Aleksander Prokopjevin.
Viranomaisten reaktio oli nopea. Vaikka itse mielenosoituksessa ei pidätetty ketään, turvallisuusjoukot hakivat mielenosoitukseen osallistuneet kotoaan mielenosoituksen jälkeen.
Pieni mielenosoitus osui päämies Turtšakia selvästi arkaan paikkaan.
– Vandaaleja, jotka häpäisevät pyhää Altaita ja sen pyhiä paikkoja, Turtšak jyrisi.
Paikallisten suuttumus Turtšakia kohtaan on kuitenkin ymmärrettävää.
Putin nimitti Turtšakin tasavallan päämieheksi viime vuoden kesäkuussa. Pietarilainen Turtšak toimi aiemmin Yhtenäinen Venäjä -puolueen pääsihteerinä, ja hänen isänsä Anatoli Turtšak oli Putinin pitkäaikainen liittolainen tämän Pietarin-aikoinaan 1990-luvulla.
Turtšakilla ei ole lainkaan aikaisempia yhteyksiä Altaihin, joten käytännössä hänet on lähetetty alueelle toteuttamaan Kremlin tahtoa. Se on tällä hetkellä erittäin epäsuosittu projekti: Kunnallisen itsehallinnon lopettaminen sekä tasavallan liittäminen viereiseen Altain piiriin.
Venäjän perustuslakiin on kirjattu kunnallinen itsehallinto, joka on paikoin ollut piikki Kremlin lihassa. Lähimpänä kansalaisia oleva hallinnon taso on mahdollistanut hallinnolle ikäviä demokratiakokeiluja, ja nyt valtaa halutaan siirtää aluetasolle lakkauttamalla osa kunnista.
Käytännössä muutos tarkoittaisi, että 99 prosenttia Venäjän vaaleilla valituista luottamustoimista lakkautettaisiin. Se on myös Turtšakin suunnitelma Altaissa.
Paikallishallinnon uudistamistakin enemmän paikalliset kuitenkin pelkäävät mahdollista Altain tasavallan liittämistä viereiseen Altain piiriin.
Viereinen Altain piiri on asukasluvultaan kymmenen kertaa tasavaltaa isompi, ja sen väestö koostuu lähes kokonaan venäläisistä. Jos pieni Altain tasavalta liitettäisiin samannimiseen piiriin, menettäisivät altailaiset ainoan kotimaansa.
Altailaiset eivät kuitenkaan vaikuta antavan periksi helpolla. Kun Tšujan valtatiellä pidätetyt mielenosoittajat tuotiin oikeuden eteen, oli heitä tukemassa oikeustalon ulkopuolella satapäinen joukko ihmisiä. Näin isoja mielenosoituksia muuten poliittisesti passiivisessa Altaissa voi kutsua poikkeuksellisiksi.
Nähtäväksi jää, jatkuvatko mielenilmaukset Altaissa. Aiemmin vastaavissa tilanteissa Kreml ei ole taipunut mielenosoittajien vaatimuksiin.
Kun kansalaiset lähtivät vuosina 2020–2021 kaduille Habarovskissa vastustamaan uutta Kremlin nimittämää kuvernööriä sekä vaatimaan takaisin entistä kuvernööriä Sergei Furgalia, vastasi Kreml protesteihin pidätyksillä ja sorrolla.