Tuhoutunut asuinrakennus Harkovan keskustassa. / LEHTIKUVA / AFP Sergey Bobok

”Vladimir Putin on suoraan vastuussa vähintään 150000 ihmisen kuolemasta”

Venäjän presidentin sanotaan pitävän kompromissiin tähtääviä kädenojennuksia heikkouden merkkinä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Brittiläinen tutkiva toimittaja ja tietokirjailija John Sweeney muistaa yhä elävästi 22 vuotta sitten kohtaamansa kahdeksanvuotiaan tšetšeenitytön, jonka kasvot olivat pahoin palaneet, mutta joka oli jäänyt ainoana eloon Venäjän armeijan iskettyä pakolaisia kuljettaneeseen kolonnaan.

Nyt lukemattomat ukrainalaislapset joutuvat hyökkääjän silmittömän terrorin uhreiksi samaan tapaan.

– Sotarikokset toistavat itseään, Sweeney toteaa Atlantic Councilin julkaisemassa artikkelissa.

Hän kertoo kirjoittaneensa kirjan Killer in the Kremlin yrittäessään edes jotenkin ymmärtää miestä niin monen viattoman elämän tuhoamisen takana.

– Mielessäni ei ole epäilystäkään siitä, että Moskovan asuntopommi-iskut syyskuussa 1999 olivat Venäjän turvallisuuspalvelun harhautusoperaatio, jonka tarkoituksena oli saada Vladimir Putin, mitätön vakooja, näyttämään vahvalta. Moskovassa ja Etelä-Venäjän kaupungeissa kuoli kolmesataa ihmistä. Putin syytti iskuista tšetšeeniterroristeja ja aloitti toisen Tšetšenian sodan, jossa menehtyi noin 80 000 ihmistä, hän sanoo.

– Seuraavaksi Putin hyökkäsi Georgiaan, ja taas menetettiin satoja ihmishenkiä. Hän auttoi Bashar al-Assadia tappamaan noin puoli miljoonaa ihmistä Syyriassa. Vuonna 2014 hän hyökkäsi Krimille ja Itä-Ukrainaan, mikä johti 15 000 ihmisen kuolemaan. Täysimittainen hyökkäys Ukrainaan tämän vuoden helmikuussa on kasvattanut teurastajan laskua: tähän mennessä on kuollut ehkä 40 000 venäläistä ja 15 000 ukrainalaista sotilasta sekä useita tuhansia ukrainalaisia siviilejä. Kremlin johtaja on suoraan vastuussa noin 150 000 ihmisen kuolemasta, kun Syyriaa ei oteta lukuun.

Hyperaggressiivinen psykopaatti

Kun Sweeney alkoi 2000-luvun alussa selvitellä väkivaltaisia kuolemantapauksia, joiden jäljet näyttivät johtavan Putiniin, myrkytykset ja ampumiset olivat hänen mukaansa vasta alkaneet.

– Tutkiva toimittaja Anna Politkovskaja? Myrkytettiin, myöhemmin ammuttiin. Ihmisoikeusaktivisti Natalja Estemirova? Ammuttiin. Poliitikko Boris Nemtsov? Ammuttiin. Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi? Myrkytetty, nyt vankilassa, hän listaa.

Navalnyi on Sweeneyn mukaan yhä elossa, koska Putin pelkää kansannousua, jos tämä kuolisi.

– Kremlin johtaja on huomattavasti heikompi kuin hänen propagandansa antaa ymmärtää. Vastaavista syistä hän ei uskalla kutsua sotaansa sodaksi. Käsite ”sotilaallinen erikoisoperaatio” on merkki siitä, että hän pelkää kertoa venäläisille totuuden Ukrainan sodasta, Sweeney toteaa.

– Tarkasteltaessa Putinin uraa käy selville, että kyse on hyperaggressiivisesta psykopaatista, jonka sanaan ei voi luottaa. Hän on mies, joka pitää kompromisseja heikkoutena, joka kylvää erimielisyyttä ja epäluottamusta länsimaiden keskuuteen ja joka pitää tappamisesta. Ajatus siitä, että Putinin kanssa voitaisiin neuvotella, on hölmö. Kukaan lännessä ei ole turvassa, ennen kuin Putin ja hänen tappokoneistonsa on pysäytetty.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)