Verkkouutiset

Vladimir Putin (vas.) ja Aljaksandr Lukashenka. AFP / LEHTIKUVA / GAVRIIL GRIGOROV

Vladimir Putin: Lännen pitää kunnioittaa meitä

Venäjän ja Valko-Venäjän presidenttien kerrotaan tavanneen.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenkan kerrotaan tavanneen maanantaina Venäjän Sotshissa.

Lukashenka ja Putin antoivat Venäjän ja Valko-Venäjän valtionmedioiden mukaan lyhyen lausunnon toimittajille.

Lukashenka totesi valkovenäläisen Beltan mukaan, että Euroopan tulisi tilanteen ”rauhoittumisen jälkeen” ajatella.

– Olen sanonut heille jo kolme kertaa, että heidän tulevaisuutensa on meidän kanssamme. Yhdessä Venäjän kanssa. Siellä on heille kaikki tarpeellinen. Ja heillä on sitä, mitä me voimme ostaa. Mitä muuta he tarvitsevat? Heidän on vain tehtävä vastuullisia päätöksiä. Jos he eivät tahdo, sitten eivät, presidentti lausui.

Vladimir Putin vastasi kommenttiin.

– Meitä pitäisi kohdella kunnioituksella, Venäjän presidentti sanoi.

Putinin lyhyt kommentti on uutisoitu laajasti Venäjän medioissa.

Tähän Aljaksandr Lukashenka jatkoi, että vuoropuhelua ”meidän slaavien” kanssa ei tule ilman tätä kunnioitusta.

– Kukaan ei siedä nöyryytystä, hän totesi.

Valko-Venäjän johtaja jatkoi  selittämällä monipolvisesti, ettei yksikään venäläinen mukaan lukien presidentti Putin tule hyväksymään tällaista kunnioituksen puutetta.

Aljaksandr Lukashenka otti presidenttien tapaamisessa kantaa myös Venäjältä liikekannallepanon jälkeen paenneisiin. Mediatietojen mukaan jo yli 260 000 venäläistä on lähtenyt värvääjiä karkuun. Lukashenka totesi määrän olevan 30 000 – 50 000.

– Antaa heidän mennä. He eivät ole meidän kansaamme. En minäkään huolinut, kun Valko-Venäjältä lähti muutama tuhat ihmistä vuonna 2020.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS