Kylmän sodan päätyttyä Saksa on virolaistutkija Kristi Raikin mukaan suhtautunut Venäjään ja Euroopan turvallisuuteen tavalla, joka on ollut hämmentynyt sekoitus idealismia ja kyynistä realismia, toiveajattelua ja ahneutta.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan liittokansleri Olaf Scholz tunnusti hänen mukaansa nopeasti, että uusi geopoliittisen kilpailun ja valtapolitiikan aikakausi vaatisi syvällisiä muutoksia Saksan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Viron kansainvälisen puolustustutkimuskeskuksen (ICDS) apulaisjohtajana toimiva Raik sanoo liittolaisten ja kumppanien Keski- ja Itä-Euroopassa suhtautuvan silti edelleen epäluuloisesti Saksaan, sillä sen uusi turvallisuusstrategia hakee yhä muotoaan.
– Näkyvin ja konkreettisin turhautumisen aihe Saksaa kohtaan Keski- ja Itä-Euroopassa on ollut sen epäröinti sotilaallisen avun antamisessa Ukrainalle, hän toteaa Internationale Politik Quarterly -julkaisuun kirjoittamassaan artikkelissa.
Vaikka Saksa on vähitellen lisännyt Ukrainalle toimittamaansa apua, osa Saksan eliitistä tuntee hänen mukaansa edelleen lähes lamaannuttavaa pelkoa Venäjän mahdollisista vastatoimista. Baltian maissa ja Puolassa sen sijaan katsotaan, että viivyttely asetoimituksissa on omiaan vain pitkittämään sotaa ja aiheuttamaan lisää kuolemaa ja kärsimystä.
Saksa ei ole valmis
Saksa ilmentää Raikin mukaan selvemmin kuin mikään muu eurooppalainen valtio sitä, miten perusteellisesti Eurooppa epäonnistui suhtautumisessaan Venäjään kylmän sodan jälkeisenä aikana. Puolustus jätettiin retuperälle, tultiin syvästi riippuvaisiksi venäläisestä energiasta, uskottiin naiivisti Venäjän myönteiseen kehitykseen Vladimir Putinin hallinnon kasvavasta autoritaarisuudesta ja aggressiivisuudesta huolimatta. EU:n ja Venäjän väliin jätettiin eräänlainen harmaa vyöhyke, jolle Ukrainakin sijoittui.
– Helmikuun 24. päivän 2022 jälkeen Saksa on alkanut muuttaa kurssiaan, mutta se ei ole vielä henkisesti eikä sotilaallisesti valmis käsittelemään uhkaa, jonka Venäjä Euroopan turvallisuudelle tulevina vuosina ja vuosikymmeninä todennäköisesti aiheuttaa, Raik sanoo.
Saksa ansaitsee hänen mukaansa tunnustusta siitä, mitä se on jo tehnyt. Sen pitäisi kuitenkin entisestään vahvistaa sotilaallista apuaan Ukrainalle, panostaa nykyistä enemmän Naton yhteiseen puolustukseen Venäjää vastaan ja sitoutua selvemmin tukemaan Ukrainan integroitumista Eurooppaan.
– Ukrainan sodan lopputulos määrittää Euroopan turvallisuusjärjestyksen tulevan muodon. Joko Venäjän tappio antaa ratkaisevan iskun sen imperialistisille pyrkimyksille tai sitten Venäjän mahdolliset saavutukset sodassa rohkaisevat sitä jatkamaan maanosan muokkaamista mieleisekseen voimakeinoin, hän toteaa.
– Se, missä määrin Saksa tekee työtä ensimmäisen vaihtoehdon eteen, on ratkaisevaa sekä sen tulevan vaikutusvallan kannalta Euroopassa että sen kannalta, millaista luottamusta Berliini keski- ja itäeurooppalaisten naapuriensa keskuudessa nauttii.
