Suomen Pankin mukaan äärä jatkoi laskuaan edellisvuodesta, jolloin kierrosta löytyi 523 euroseteliväärennöstä. Vuonna 2020 väärennöksiä löytyi peräti 1 496.
Viime vuonna Suomessa kierrossa olleiden setelien joukosta löydettiin eniten 20 euron väärennöksiä, joita oli yhteensä 229. Seuraavaksi eniten oli 50 euron väärennöksiä 166 ja kymmenen euron väärennöksiä 37.
– Kierrosta löydettyjen väärennösten määrä oli vuonna 2022 vähäinen aiempiin vuosiin verrattuna. Vaikka väärennöksiä liikkuu vähän, on aina seteleitä käsiteltäessä hyvä kiinnittää huomiota setelin turvatekijöihin, sanoo seteliasiantuntija Olli Vehmas Suomen Pankista.
Euroseteleissä on useita turvatekijöitä, joiden avulla setelin aitouden voi tarkastaa. Tarkastuksessa voi käyttää yksinkertaisia testejä: tunnustele setelin painatusta, katso seteliä valoa vasten ja kallistele seteliä.
Jos on epävarma yksittäisen setelin aitoudesta, väärennökseksi epäilemäänsä seteliä kannattaa verrata sellaiseen, jonka tietää olevan aito.
Suomen Pankki on julkaissut selainpohjaisen seteliverkkokurssin, joka on avoin kaikille. Kurssin avulla voi tutustua euroseteleiden turvatekijöihin sekä saada tietoa, kuinka toimia eri tilanteissa, jos sattuu kohtaamaan väärennöksen. Kurssi löytyy osoitteesta setelikurssi.suomenpankki.fi.