Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanteen mukaan käytetyn ydinpolttoaineen tuonti Suomeen loppusijoitettavaksi pitäisi sallia.
Suomella on hänen mukaansa ydinjätehuollossa otollinen mahdollisuus edistää globaalia irtautumista fossiilienergiasta ja vahvistaa taloutta. Siinä missä esimerkiksi Norja on hiilidioksidin geologisen varastoinnin edelläkävijä, Suomi on globaali johtaja käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksessa, Harjanne kuvailee.
– Käytetyn ydinpolttoaineen geologinen loppusijoitus alkaa pian, ehkä jo tänä vuonna Eurajoella. Muualla maailmalla vastaavat ratkaisut ovat jääneet poliittiseen limboon. Suomessa onkin kehitetty johtavaa ja ainutlaatuista osaamista asiasta. Meillä on lisäksi geologista tuuria: vakaa peruskallio tarjoaa erinomaiset edellytykset turvalliselle loppusijoitukselle, hän listaa.
Posivan loppusijoituspaikka Onkalo on mitoitettu Olkiluodossa ja Loviisassa syntyvälle ydinjätteelle. Teknisiä esteitä laajennukselle tai uusille sijoituspaikoille Suomessa ei kuitenkaan ole.
– Olisi luontevaa tarjota muillekin mahdollisuus sijoittaa käytetty ydinpolttoaineensa Suomeen. Maksua vastaan, tietysti. Kun olen puhunut ydinvoimasta eri puolilla maailmaa viime vuosina, kokemukseni on, että ajatus herättää paljon aitoa mielenkiintoa. Maltillisillakin oletuksilla kyseessä voisi olla miljardibisnes, Harjanne toteaa.
Harjanne kuitenkin huomauttaa, että rahaa paljon painavamman argumentin muodostavat ilmasto, luonto ja turvallisuus. Ydinvoima on kestävien uusiutuvien ohella hänen mukaansa välttämätön osa työkalupakkia, jolla fossiilienergia korvataan. Lisäksi Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin seurauksineen on jälleen hänen mukaansa alleviivannut Suomen ja Euroopan ongelmallista tuontifossiilienergiariippuvuutta.
– Käsitys käytetystä ydinpolttoaineesta ratkaisemattomana ongelmana jarruttaa ydinvoiman suosiota Suomen ulkopuolella. Jo pelkkä Onkalon avautuminen onkin tärkeä viesti kansainvälisesti, mutta vielä isomman kädenjäljen Suomi saisi tarjoamalla paitsi esimerkin ja osaamista, myös sijoitusratkaisun, Harjanne toteaa.
– Halvalla ei tietenkään kannata kallioperää kaatopaikaksi myydä tai vuokrata, ja aivan keskeistä on, että toiminnalla on paikallinen hyväksyttävyys, kuten ydinvoiman tuotannollakin nykyisin täällä on, kiitos verotulojen reilun jakamisen ja aidon paikallisen päätösvallan, Harjanne sanoo.
Ydinenergialain kokonaisuudistus on paraikaa eduskunnan käsittelyssä.
– Tuontikieltoon on syytä tarttua eduskunnassa. Huolella valmisteltua lakia ei kannata toki sorvata uusiksi lennosta, mutta kansainvälisen loppusijoituksen mahdollistamisesta olisi paikallaan tehdä lausuma, jonka pohjalta tarkempi lainvalmistelu voisi sitten alkaa, Harjanne sanoo.