Palestiinalaiset siviilit kantavat avustusrekoista saatuja jauhosäkkejä. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / BASHAR TALEB

Vihreiden ryhmäjohtaja: Israel-tuonti kiellettävä

Oras Tynkkysen mukaan painetta tulee kasvattaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkysen mukaan tuonti Israelin miehittämiltä alueilta pitää kieltää. Tiedotteessa kerrotaan, että Israelin jatkaessa siviilien ampumista ja näännyttämistä nälkään Gazassa, Suomen tulee hakea uusia keinoja puuttua humanitääriseen katastrofiin.

Tynkkynen esittää keinona Irlannin mallin mukaista lakia, joka kieltäisi tuotteiden maahantuonnin laittomasti miehitetyiltä alueilta.

– Israelin äärioikeistolainen hallitus ei kuuntele ponnettomia vetoomuksia ja puolivillaisia julistuksia. Siksi kansanmurhan pysäyttämiseksi tarvitaan pikaisesti tuntuvia pakotteita, Tynkkynen arvioi.

– Suomen ja EU:n pitkä linja on ollut muistuttaa, että Israelin miehitys Palestiinassa on kansainvälisen oikeuden mukaan kiistatta laiton. Johdonmukaista olisi rajoittaa Israelin miehittämiltä alueilta saamaa taloudellista hyötyä, hän lisää.

Hallituksen pitää puheenjohtajan mukaan tunnustaa Palestiinan valtio ja vaatia EU:ssa Israelin kanssa tehdyn assosiaatiosopimuksen purkamista.

– Tämän lisäksi pitää hakea niin pieniä kuin suurempiakin keinoja, joilla painetta Israelia kohtaan saadaan kasvatettua. Jo esitys tuontikiellosta miehitettyjen alueiden tuotteille lähettäisi vahvan viestin: Suomi ei hyväksy kansanmurhaa.

Eduskunnassa jätettiin viime vuonna vihreiden tukema lakialoite tuonnin kieltämisestä miehitetyiltä alueilta. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja oli edustaja Veronika Honkasalo (vas.).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)