Saksan vihreän puolueen puoluejohtoa kampanjoimassa eurovaaleissa. Vihreä puolue koki Saksassa vaalitappion. AFP / LEHTIKUVA / RALF HIRSCHBERGER

Vihreät ruotivat murskatappiotaan Euroopassa

Elinkustannusten nousu ja Ukrainan sota ovat saaneet monet äänestäjät epäilemään vihreän siirtymän hintaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreät puolueet kokivat vaalitappion menetettyään yhden kolmasosan paikoistaan Euroopan parlamentista kesäkuun eurovaalien myötä. Erityisen huonosti vihreät puolueet menestyivät maissa, joissa ne ovat viime vuosina olleet hallitusvastuussa, kuten Saksassa.

Euroopan unioni on ollut viime vuosina ilmastonmuutoksen vastaisten toimien edelläkävijä, mutta nyt äänestäjien huomio on siirtynyt muualle, uutisoi NY Times.

Syitä vihreiden huonolle vaalimenestykselle on useita. Ukrainan sodan vaikutukset Euroopan puolustukselle ja taloudelle huolestuttivat äänestäjiä eivätkä ilmastokysymykset eivät enää vaikuta äänestäjien äänestyspäätökseen samalla tavalla kuin aiemmin.

Hollantilainen vihreä poliitikko ja Euroopan vihreiden varapuheenjohtaja Bas Eickhout arvioi, että kasvaneet elinkustannukset ovat saaneet ihmiset pohtimaan, onko kaikkiin ilmastotoimiin varaa.

– Eurooppa todella teki paljon ilmastotoimia, hän muistuttaa.

Eickhoutin mukaan osa äänestäjistä pitää vihreää siirtymää elitistisenä ja kalliina, vain ”Tesla-ihmisille suunnattuna”. Taustalla on laajempi ilmiö, jota äärioikeistolaiset tahot ruokkivat. He ovat kohdistaneet kampanjointinsa etenkin vihreisiin puolueisiin ja luovat kuvaa vihreistä kykenemättöminä huolehtimaan yhteiskunnan köyhimmistä nopeasti muuttuvassa maailmassa, NY Timesin jutussa kerrotaan.

Toinen vaalimenestykseen vaikuttanut tekijä on muiden puolueiden ympäristö- ja ilmastopolitiikka. Samalla kun muut puolueet ovat omaksuneet osan vihreiden ympäristötavoitteista, eivät virheät puolueet ole onnistuneet uudistamaan identiteettiään ympäristöteeman ulkopuolelle.

Euroopassa on viime vuosina nähty laajoja protesteja, kun maanviljelijät ovat vastustaneet unionin ympäristöpolitiikkaa – erityisesti kemikaalien rajoittamista ja viljelysmaiden vähentämistä luonnonsuojelun nimissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)