Verkkouutiset

Ukrainan tykistö tulittaa metsikköön edennyttä venäläisryhmää. / Teoyaomiquu / Twitter

Video näyttää, miten lennokin lämpökamera paljastaa venäläisjoukot

Ukrainan arvioidaan tarvitsevan uusia lennokkeja myös tulevassa vastahyökkäyksessään.

Ukrainan sodan molemmat osapuolet ovat käyttäneet taisteluiden tukena suurta määrää lennokkeja, joilla on ohjattu tykistötulta ja seurattu vastapuolen liikkeitä. Niitä on käytetty myös suoriin hyökkäyksiin ja esimerkiksi kranaattien pudottamiseen ajoneuvojen ja juoksuhautojen päälle.

Asiantuntijat arvioivat Ukrainan hyödyntäneen lennokkeja Venäjää tehokkaammin jo sodan alkuvaiheesta lähtien. Venäjän asevoimat on iskenyt eri kohteisiin muun muassa Lancet-itsemurhalennokeilla, mutta niiden saatavuus on ollut rajoitettua. Ukrainan joukoille on kerätty erikokoisia drooneja myös kansainvälisten joukkorahoitushankkeiden ja muiden lahjoitusten avulla.

Yhdysvalloissa toimiva Liberty Ukraine -säätiö kerää parhaillaan varoja uusien droonien hankkimiseksi Ukrainan asevoimille. Säätiön aktivisti on jakanut Twitterissä videon, jossa havainnollistetaan infrapunakameroilla varustettujen lennokkien hyödyllisyyttä taistelukentällä. Niiden hinta on noin kaksinkertainen verrattuna tavallisilla kameroilla varustettuihin kuluttajalennokkeihin.

– Lennokit ovat osoittautuneet elintärkeiksi hätätilanteissa, ja tarvitsemme niitä enemmän kuin koskaan tässä sodassa. Niiden avulla ihmisiä voidaan evakuoida ja pelastaa nopeasti vaaravyöhykkeiltä, ja ne ovat ratkaisevan tärkeitä Ukrainan joukkojen tulevan vastahyökkäyksen kannalta, säätiö tiedottaa.

Videolla näkyy, kuinka lämpökamera paljastaa peltoaukean laidalla olevaan metsikköön suojautuneen venäläissotilaiden ryhmän. Havaintoja käytettiin Ukrainan tykistöiskun ohjaamiseen. Osa kranaateista räjähtää vain muutaman metrin päässä ryhmän piilopaikasta.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)