Veronmaksajain Keskusliiton muistuttaa verovinkissään, että jäännösverolle lasketaan korkoa 1.2.2015 alkaen jäännösveron ensimmäisen erän eräpäivään saakka. Jäännösveron ensimmäinen eräpäivä tulee olemaan joulukuun 2015 alkupuolella.
Jäännösveron vuotuinen korko on 0,5 prosenttia, kun jäännösveron määrä on korkeintaan 10 000 euroa. Jäännösveron 10 000 euron ylittävältä osuudelta korko on 2,5 prosenttia. Lasketusta jäännösveron koron määrästä vähennetään 20 euroa. Tästä johtuen verovuoden 2014 jäännösverolle peritään korkoa vain, jos jäännösveron määrä ylittää noin 4 800 euroa.
Korkoa voi pienentää vielä myöhemminkin kuin 2. helmikuuta maksamalla ennakon täydennysmaksua syyskuun 30. päivään mennessä.





