Suomessa korkea marginaaliverotus koskettaa jo keskituloisia, Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) huomauttaa.
Marginaalivero tarkoittaa sitä veroa, joka menee lisätulosta.
Esimerkiksi 3 000 euron kuukausipalkalla sadan euron palkankorotuksesta menee veroihin ja veroluontoisiin maksuihin noin 50 euroa.
Marginaaliverotus muuttuu sitä kireämmäksi, mitä korkeammat tulot palkansaajalla on. Esimerkiksi 5 000 euroa kuukaudessa tienaavalta sadan euron palkankorotuksesta verotetaan yli puolet (53 prosenttia) ja 7 800 euroa tienaavalta 59 prosenttia.
– IMF [kansainvälinen valuuttarahasto] on suositellut Suomelle korkeimpien marginaaliverojen alentamista, EVA muistuttaa viestipalvelu X:ssä.
Korkeaan marginaaliverotukseen ottaa kantaa myös EVA:n johtaja Emilia Kullas.
Hän myös nostaa esiin esimerkin, miten korkea verotus vähentää kannustinta lisätöiden tekemiseen.
– Kun asuntolainan korko pomppasi, moni mietti, voisiko lisätöillä hakea helpotusta talouteensa. Valitettavasti lisätöistä verottaja vie valtaosan, jo kolmen tonnin tuloilla.
EVA kumoaa myös yleisen harhaluulon, että tuloerot vain jatkaisivat Suomessa kasvuaan. Todellisuudessa näin ei ole.
– Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna matalat tuloerot, jotka eivät ole kasvaneet lainkaan koko 2000-luvun aikana.
Elinkeinoelämän valtuuskunta huomauttaa myös, että Suomen verojärjestelmä tasaa tuloeroja OECD-maiden toiseksi eniten. Tuloja tasaa esimerkiksi progressiivinen tuloverotus, jonka vuoksi hyvätuloisimmat maksavat tuloistaan prosentuaalisesti enemmän veroja.
LUE MYÖS:
”Tarvitsemme lisää tuottavaa työtä, emme kireämpää verotusta”
”Hyvätuloiset eivät osallistu talkoisiin” – Oikeasti hyvätuloisin viisi prosenttia väestöstä maksaa kolmanneksen tuloveroista
Graafi paljastaa: Hyvätuloiset maksavat suurimman osan tuloveroista
EVA verofakta #3
Suomessa korkeat marginaaliverot koskevat jo keskituloisia. Esim. jo 3000 € kuukausipalkalla 100 euron palkankorotuksesta veroihin ja veroluontoisiin maksuihin menee n. 50 euroa.
IMF on suositellut Suomelle korkeimpien marginaaliverojen alentamista. #verotus pic.twitter.com/vDuMVNLPUg
— EVA (@EVA_fi) November 8, 2023
”Tuloerot vain jatkavat kasvuaan!”
EVA verofakta #4
Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna matalat tuloerot, jotka eivät ole kasvaneet lainkaan koko 2000-luvun aikana.
Lisäksi 🇫🇮 verojärjestelmä tasaa tuloeroja OECD-maiden toiseksi eniten. #verotus pic.twitter.com/qipT1fkEW0
— EVA (@EVA_fi) November 8, 2023
Kun asuntolainan korko pomppasi, moni mietti, voisiko lisätöillä hakea helpotusta talouteensa.
Valitettavasti lisätöistä verottaja vie valtaosan, jo kolmen tonnin tuloilla. 👇 https://t.co/9j72kpJNhT
— EmiliaKullas (@EmiliaKullas) November 8, 2023





