Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen budjettiriihessä päättämiä verotuksen muutoksia oikeaan osuvina ja tehokkaina.
– Sähkön määräaikainen alv-alennus on hyvä ja tasapuolinen helpotus kaikille, joiden sähkölaskut ovat parhaillaan rajussa nousussa, Lehtinen toteaa tiedotteessa.
– Uusi tuloverotuksen sähkövähennys on puolestaan tehokas lisätoimi niille, joiden energiakustannukset ovat jo valmiiksi korkeat ja nousevat tässä tilanteessa erityisen voimakkaasti.
Tuloverotuksen yleisestä keventämisestä ei tehty nyt päätöksiä, vaikka niitä on aikaisemmin väläytelty muun muassa mahdollisen palkkamaltin tueksi.
– Hallituksen pitää tehdä veropäätökset itse. Hallituksella pitäisi kuitenkin olla valmius palata tuloveroratkaisuihin myöhemmin syksyllä, mikäli työmarkkinoilta löytyy palkkamalttia ja suhdannekehitys osoittautuisi ennakoitua heikommaksi, Lehtinen sanoo.
Tuloverotuksessa työssäkäyviä tullaan edelleen vastaan jatkamalla työmatkavähennyksen korotusta.
– Työmatkakulujen kilometrikohtaisen vähennyksen korottaminen ja vähennyksen enimmäismäärän nostaminen ovat helpottaneet monen autoilijan kohonneita työmatkakustannuksia. Myös tätä on hyvä jatkaa vuonna 2023.
Valtion budjetin alijäämä on ensi vuonna kasvamassa huomattavasti aiemmin ennustettua suuremmaksi. Valtiontalouden tasapainottaminen kestävälle uralle on nyt jäämässä seuraavan hallituksen hoidettavaksi.
– Tällä vaalikaudella hallitus on kasvattanut valtion menoja surutta. Vaalien jälkeen suunnan on muututtava, Lehtinen toteaa.





