Asiantuntijan pysäyttävä kuva: Näin pieni osa väestöstä maksaa valtaosan tuloveroista

Eniten ansaitseva viidesosa maksaa lähes kaksi kolmasosaa.
Tulojen kasvaessa myös verotus kiristyy. PIXABAY
Tulojen kasvaessa myös verotus kiristyy. PIXABAY

Verohallinto on julkaissut tänään keskiviikkona vuoden 2024 julkiset verotiedot. Niistä selviää, ketkä saivat eniten veronalaisia tuloja.

Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen muistuttaa, että veropäivänä tulojen lisäksi kannattaa katsoa myös maksettuja veroja. Maksettujen verojen määrä jää veropäivän keskustelussa helposti tulojen varjoon.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Viidesosa tulonsaajista maksaa lähes kaksi kolmasosaa kaikista tuloveroista, Teemu Lehtinen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Julkaisunsa yhteyteen hän on jakanut graafin tuloverojen jakaantumisesta eri tuloluokittain vuodelta 2023. Graafi havainnollistaa sen, että yli 50 000 euroa vuodessa tienaavat maksavat peräti 62,6 prosenttia kaikista veroista. Samaan aikaan heidän osuutensa palkansaajista on vain 20,6 prosenttia.

Yli 50 000 euroa vuodessa tienaavat maksavat suurimman osan veroista. VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITTO/TEEMU LEHTINEN

Graafi havainnollistaa sen, että Suomessa hyvätuloiset maksavat myös eniten veroja. Tämä johtuu progressiivisesta tuloverotuksesta, jonka takia tulojen kasvaessa myös veroprosentti nousee.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Mitä enemmän meillä on hyvätuloisia, sitä paremmin myös hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus on turvattu, Teemu Lehtinen toteaa.

LUE MYÖS:
Saitko palkankorotuksen? Näin paljon siitä menee veroihin

Korttien sulkeminen ja internet-häiriöt ovat lisänneet epäluottamusta pankkeihin.
Valinnanvapaus ohjaisi Keskuskauppakamarin mukaan siihen, että osa verotuloista säilyisi.
Mainos