Historian muotoutumisen ja ihmiskunnan kehityksen olennainen mekanismi on Kremlin suosiman evp-kenraali Aleksandr Vladimirovin mukaan väkivalta. Siihen valmistaudutaan hänen mukaansa rauhan oloissa, sitä käytetään sodankäynnissä ja jaloimmassa muodossaan – sivilisaatioiden taistelussa – se on avain tulevaisuuden hallintaan.
Tämä käy ilmi Viron yleisradioyhtiö ERR:n julkaisemasta virolaisen veteraanidiplomaatin Harri Tiidon artikkelista, jonka lähteinä ovat muun muassa Vladimirovin lähes 3000-sivuinen kirja Sodankäynnin yleisen teorian perusteet (2013) ja tämän vuonna 2024 pitämä esitelmä Euraasian turvallisuusjärjestelmästä.
Sotilaallisessa toiminnassa Vladimirov korostaa Tiidon mukaan sekä hallittujen että hallitsemattomien muuttovirtojen keskeistä roolia.
– Vladimirovin teoksella on varmasti painoarvoa. Sitä on suositeltu opintomateriaaliksi virkamiehille, korkeakouluille ja asevoimien johdolle. Jo johdannosta alkaen on heti havaittavissa, että kyseessä on henkilö, joka haikailee Neuvostoliittoa Vladimir Putinin tapaan, Viron Helsingin-suurlähettiläänä 2018–2020 Tiido sanoo.
Sota on Vladimirovin näkemyksen mukaan ikuista ja jatkuvaa. Kaikki organisoitu väkivalta, paikalliset aseelliset konfliktit, ihmismassojen ohjaaminen muuttoliikkeeseen, värivallankumoukset, terroriteot ja kansanmurhat, talous- ja finanssikriisit, informaatiosota ja kyberhyökkäykset siinä missä kamppailu suvaitsevaisuuden, demokratian ja vähemmistöjen oikeuksien puolesta ovat kenraalin mielestä sotaa.
– Tarkasteltaessa Venäjän hybridisotaa Eurooppaa vastaan on selvää, että Moskova on omaksunut jatkuvan hybridisodankäynnin teesin. Vladimirovin mukaan sodassa ei ole rumia tai kiellettyjä menetelmiä – on vain tehokkaita ja tehottomia, Tiido toteaa.
Tämä voi hänen mukaansa toimia perusteluna Venäjän armeijan julmuudelle ja piittaamattomuudelle kansainvälisistä normeista ja sodankäynnin säännöistä. Ajatus siitä, että voitto kuuluu sille osapuolelle, joka arvostaa omaa vertaan ja elämäänsä vähiten, saattaa osaltaan selittää hyökkääjän valmiutta järjettömältä tuntuviin tappioihin.
– Vladimirovin periaatteet heijastavat venäläistä yhteiskuntanäkemystä laajemminkin. Hän kirjoittaa, että valtion tehtävänä ei ole muuttaa maallista elämää paratiisiksi, vaan estää sen muuttuminen helvetiksi. Valtion on perustuttava kansallisiin historiallisiin arvoihin sekä valtion, yhteiskunnan ja yksilön velvollisuuksiin – ei oikeuksiin, Tiido huomauttaa.
Harri Tiido on pitkän diplomaattiuransa palvellut paitsi maansa suurlähettiläänä Helsingissä, myös muun muassa Viron ulkoministeriön alivaltiosihteerinä sekä suurlähettiläänä Varsovassa, Kabulissa, EU:n poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa ja Natossa.
Kenraali Vladimirovin ajattelussa, jota Putinin hallinto vaikuttaa nyt pitkälti noudattavan, kaikkien on lapsuudestaan saakka valmistauduttava jatkuvaan sotaan ja asetettava Venäjän etu henkilökohtaisten etujensa edelle.
– Sota nähdään kansakunnan olemassaolon määrittävänä ehtona, muotona, ympäristönä ja hallintotapana, Tiido päättelee.
Sodan voittaminen on hänen mukaansa Vladimirovin mielestä välttämätöntä, jotta Venäjä voisi lähentyä ”Jumalan valtakuntaa”. Tavoitteen saavuttamiseksi Vladimirov pitää erityisen tärkeänä muuttovirtojen luomista – muuttoliikettä, joka on aluksi massiivinen ja hallittu, mutta lopulta hallitsematon.
Vladimirov uskoo maahanmuuton muuttavan vastaanottavan sivilisaation luonnetta ja identiteettiä tuhoten sen kulttuurin ja elämänmuodon omalla historiallisella maaperällään. Tämä selittää Tiidon mukaan sen, miksi Venäjä pitää niin tärkeänä tukea ja hallita pakolaisvirtojen suuntaamista Eurooppaan.