Verkkouutiset

Venäläisiä sotavankeja Kiovassa. AFP/LEHTIKUVA/SERGEI SUPINSKY

”Venäläisjoukkojen heikosta moraalista tulee Kremlille iso ongelma”

Värväys hyökkääjän riveihin käy Peter Dickinsonin mukaan kaiken aikaa työläämmäksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainaan kohdistuvan ”sotilaallisen erikoisoperaation” kannatus on pysynyt riippumattomana pidetyn Levada-tutkimuskeskuksen tuoreen kyselyn mukaan korkeana. Elokuun alussa julkaistussa kyselyssä 76 prosenttia vastaajista ilmoitti tukevansa Venäjän asevoimien toimia Ukrainassa. Luku on yhden prosenttiyksikön korkeampi kuin edellisessä kyselyssä.

Valtaosa venäläisistä näyttää tutkija Peter Dickinsonin mukaan sopeutuneen uuteen todellisuuteen huolimatta maansa talouden heikkenemisestä ja venäläisjoukkojen Ukrainassa tekemistä sotarikoksista, joista tihkuu yhä enemmän tietoja myös tavallisten venäläisten ulottuville.

– Jos venäläinen yhteiskunta tuntuukin hyväksyneen sodan, samaa ei voi sanoa maan asevoimista. Raportit Vladimir Putinin hyökkäysjoukkojen mielialan heikentymisestä ovat yleistyneet viimeisten viiden kuukauden aikana Venäjän tappioiden kasvaessa hälyttävää tahtia, Atlantic Councilin Ukraine Alert -palvelua johtava Dickinson kirjoittaa.

Ukrainassa kaatuneiden tai haavoittuneiden venäläissotilaiden tarkka määrä on edelleen tarkoin varjeltu salaisuus. Läntisissä arvioissa vähintään kymmenien tuhansien – mahdollisesti jopa 75 000 sotilaan – kokonaistappioista.

– Moskovan yhä epätoivoisemmat värväysyritykset antavat viitteitä Kremlin kohtaaman miehistöpulan mittakaavasta. Potentiaalisia värvättäviä houkutellaan eri puolilta Venäjää maan keskituloihin nähden viisin- tai kuusinkertaisilla palkoilla sekä lupauksilla lyhytaikaisista sopimuksista, hän toteaa.

– Toukokuussa Kreml poisti värvättävien ikärajat ilmeisenä pyrkimyksenään paikata Ukrainassa syntyneiden raskaiden tappioiden jättämät aukot. Viime aikoina värvärit ovat alkaneet lähestyä myös venäläisiä vankiloita ja tarjota tuomituille mahdollisuutta liittyä armeijaan armahdusta vastaan.

Ukrainan asevoimilla kiistaton etu

Koska Putin ei edelleenkään myönnä Venäjän käyvän sotaa Ukrainassa, venäläisillä sopimussotilailla ei Dickinsonin mukaan ole juridista velvollisuutta osallistua sotatoimiin, vaan he voivat teoriassa erota palveluksesta milloin tahansa. Tuhansien venäläissotilaiden arvioidaan jo käyttäneen hyväksi tätä mahdollisuutta.

– Tuoreiden raporttien mukaan venäläiskomentajat ovat laittomasti vanginneet satoja omia sotilaitaan Itä-Ukrainan konfliktialueella, koska nämä ovat kieltäytyneet osallistumasta sotaan, Dickinson sanoo.

Kun sota pitkittyy, venäläisjoukkojen alhaisesta moraalista on hänen mukaansa muodostumassa vakava haaste.

– Vaikka Ukrainakin on kärsinyt raskaita tappioita viiden ensimmäisen kuukauden aikana, ukrainalaisia motivoi merkittävästi tietoisuus siitä, että he käyvät taistelua oman maansa puolesta vierasta hyökkääjää vastaan. Toisin kuin venäläisillä vihollisilla, heillä ei ole muuta paikkaa, johon mennä, hän toteaa.

– Motivaatiosta tulee todennäköisesti tulevien kuukausien avainkysymys. Tässä suhteessa Ukrainan asevoimilla on kiistaton ja ylivoimainen etu. Tavalliset venäläiset voivat hurrata hyökkäykselle kotisohviltaan käsin, mutta heikosta moraalista, joka Putinin armeijan riveissä vallitsee, voi tulla Kremlille iso ongelma.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)