Pulssikoodien pursketta ja outoja koodeja lähettävä venäläinen UVB-76-lyhyaaltoradioasema on herännyt lähettämään koodisanoja.
Tämän 1970-luvulta lähtien toimineen niin kutsutun ”numeroaseman” arvioidaan lähettävän yleensä jonkinlaista synkronointiin käytettävää signaalia, jonka ymmärtää vain vastaanottava vasta-asema. Välillä asema aktivoituu ja lähettää jotain muutakin kuin pelkkää surinaa. Niin kävi esimerkiksi joulukuun puolivälissä, kun asema lähetti yhteensä 30 sanaa.
Torstaina iltapäivällä kanava lähetti 12 sanaa. Kello 13.04 Moskovan aikaa kanavalla lausuttiin sanat Dvinsky, Tšelostat ja Birževik. Myöhemmin, kello 14.46 ja 14.56 välillä lausuttiin šveller, verhožom ja steletšnie. Puolta tuntia myöhemmin lähetys jatkui: pukosmak, loroštok, zubrolif and naloženie. Lähetys päättyi kello 17.21 Moskovan aikaa sanoihin brodolai ja špikomops.
Yksittäisiä sanoja kanava lähettää melko usein, käy ilmi numeroasemaharrastajien UVB-76:n lähetyksiä varten perustamalta Telegram-kanavalta. Myös perjantaina puoliltapäivin UVB-76 lähetti ”päivän sanan”. Se oli kljukvennii, karpalo.
Läheskään kaikki kanavan lähettämät sanat eivät tarkoita mitään, mutta sekaan osuu oikeitakin: esimerkiksi naloženie on määräys, birževik pörssivälittäjä, šveller kanava. Varsinaista logiikkaa oikeidenkaan sanojen luettelussa ei ole, vaan niiden merkitys avautuu vain niille vastaanottajille, joiden ne on tarkoitus ymmärtää.
Riippumattoman venäläismedia Meduzan mukaan jokainen UVB-76:n lähetys alkaa kutsumerkillä, joka muodostuu nimien tai sanojen alkukirjaimista. Joulukuusta 2020 lähtien on käytetty usein kutsumerkkiä НЖТИ, eli suomeksi NŽTI. Kutsumerkkiä seuraa viisinumeroinen numerosarja joka on jonkinlainen tunniste. Sitten tulee varsinainen sana, joka ensin sanotaan ja sitten toistetaan kirjain kirjaimelta. Lopuksi seuraa vielä kaksi nelinumeroista numerosarjaa, jonka ovat jonkinlaisia kontrollitunnisteita.
Surinan, pörinän ja kirjainyhdistelmien lisäksi asema on lähettänyt muitakin outoja ääniä. Ääniaalloilta on kuulunut askelia, katkelmia Pjotr Tšaikovskin Joutsenlammesta, arkista keskustelua liittyen varustevarastoon ja kerran myös naisen huutoa. Radiohakkerit tosin pyrkivät häiritsemään laajalle levinneen maineensa takia paljon yleisöä keräävää asemaa. Esimerkiksi vuonna 2017 sattui tapaus jossa taajuudelta kuului räppiä ja perään huuto Slava Ukraini. Viime vuonna joku soitti taajuudella patrioottisen pop-muusikko Shamanin läpimurtohittiä Ja Rossii (Olen venäläinen).
Numeroasemia tarkkailevan Priyom-sivuston mukaan UVB-76 on palvellut Venäjän asevoimien läntistä sotilaspiiriä. Asevoimien reformissa vuonna 2024 läntinen sotilaspiiri jaettiin Moskovan ja Leningradin sotilaspiireihin. Kumpaa UVB-76 nykyään palvelee, vaiko molempia, ei ole tiedossa. UVB-76:n sijaintia on julkisten lähteiden mukaan muutettu vuosien saatossa useampaan otteeseen, mutta Priyomin mukaan lähetyksestä vastaa nykyään Pietarin lähellä Ohalatvassa eli Agalatovossa toimiva 132. viestintäprikaati.
Kenenkään ei tiedetä toistaiseksi pystyneen ratkaisemaan UVB-76:n koodisanojen ja -numeroiden arvoitusta. Niinpä tiedon puute korvautuu laukkaavalla mielikuvituksella. Joidenkin radioamatöörien mukaan UVB-76 lähettää eri asevoimien yksiköiden väliseen valmiuden koordinointiin ja tarkistamiseen tarkoitettuja viestejä. Villeimmissä teorioissa koodinmongerrus on Venäjän strategisten ydinaseiden viimesijaiseen laukaisuun tarkoitettu ”kuolleen miehen kytkin”.
Monet ovat vakuuttuneita, että tiedusteluelimet lähettävät salakirjoitettuja viestejä, mutta on todennäköisempää, että kyse on Venäjän asevoimien sisäisestä viestinnästä kuin jostain Venäjän peiteagenteista ”soittamassa kotiin”.
Toisaalta: ainakin vielä viime vuosikymmenellä illegaalit eli peitehenkilöyden turvin kohdemaassa oleskelevat vakoilevat käyttivät lyhytaaltoradiota. Ainakin sellaisen äärestä ”Heidrun ja Andreas Anschlag” jäivät kiinni Saksassa vuonna 2011. Anschlagin pariskunta, oikeilta nimiltään Saša and Olga, työskentelivät Venäjän ulkomaantiedustelun laskuun.
Venäläinen Vesti-lehti arveli vuonna 2019, ettei UVB-76-asemalla ehkä ole sen erityisempää tarkoitusta kuin pitää käyttämiään taajuuksia 4625 kHz, 6998 kHz ja 9250 kHz varattuina. Mutta toisaalta: taajuksien varaaminen onnistuisi ilman satunnaisten sanojen lähettämistäkin.
Suorana lähetyksensä UVB-76:ia voi kuunnella myös Youtubessa.
