Venäjän varjolaivoja tankataan Itämerellä – Ruotsin sotalaivat tutkivat

Kyprokseen rekisteröidyllä Zircone-aluksella on tiettävästi venäläinen miehistö.
Säiliöalus Zircone. / Marine Traffic / Frank Katzer
Säiliöalus Zircone. / Marine Traffic / Frank Katzer

Kreml on kiertänyt kansainvälisiä talouspakotteita niin kutsutulla varjolaivastolla, joka kuljettaa venäläistä öljyä vientiin. Laivasto koostuu arviolta 1 400 pääosin vanhasta laivasta, joilla ei usein ole asianmukaista vakuutusta ja joiden omistajakuviot ovat epäselviä.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan Itämerellä kulkevia varjolaivaston aluksia tankataan lähes päivittäin Gotlannin edustalla. Viranomaisten huolena on öljytankkeri, joka on ollut ankkuroituna saaren edustalle jo kuukausien ajan.

SVT on selvittänyt Kyprokseen rekisteröidyn Zircone-aluksen liikkeitä avointen lähteiden pohjalta. Sen havaittiin tankanneen 56 alusta, joista 52 oli matkalla Venäjälle tai lähtenyt venäläisistä satamista. Suurin osa näistä laivoista kuului Kremlin varjolaivastoon.

Zircone on ankkuroitu juuri Ruotsin aluevesien ulkopuolelle. Uppsalan yliopiston energia-alan tutkija Henrik Wachtmeister kuvailee toimintaa ”tikittäväksi aikapommiksi ympäristölle”. Zirconen taustalla on latvialainen Fastbunkering-yhtiö, joka on alalla vakiintunut toimija. Toisin kuin kilpailijansa, se ei kieltäydy Venäjän öljykauppaan kytkeytyvien alusten tankkaamisesta.

SVT:n tietojen mukaan Ruotsin laivasto on tutkinut operaatiota, minkä lisäksi rannikkovartiosto seuraa alusta päivittäin. Zirconella on tiettävästi venäläinen miehistö.

Ruotsin rannikkovartiosto aloitti viime vuonna alustavan tutkinnan ympäristörikoksista. Syyttäjäviranomaiset sulkivat tapauksen, koska se tuskin johtaisi sakkoja merkittävämpään sanktioon.

Tutkinnan jälkeen Fastbunkering anoi lupaa Ruotsin liikennevirastolta toimittaa miljoonia litroja polttoainetta Zirconelle Gotlannin edustalla. Yhtiön toimitusjohtaja Aleksei Volkov sanoo yhtiön asiakkaiden pyytäneen tankkausta juuri kyseisessä sijainnissa.

Hän perustelee toimintaa sillä, että EU-pakotteet sallivat tietynlaisen öljynviennin Venäjältä, ja että näiden alusten tankkaaminen olisi perusteltua turvallisuussyistä.

LUE MYÖS:
Suomenlahdella kulki vuodessa yli 300 Venäjän varjotankkeria (VU 17.4.2024)

Venäjän johtajan kannatuksen hälyttävä hupeneminen edellytti heti tutkimusmenetelmien muuttamista parempien tulosten saamiseksi.
Huolella rakennettu korttitalo alkaa Bill Browderin mielestä olla luhistumisen partaalla.
Yli 20 vuotta sitten tilattu palkkamurha on melkein selvinnyt. Vain tilaaja ja motiivi puuttuvat.
Mainos