Venäjän johtajat ovat historiallisesti asettaneet omat tavoitteensa tavallisten venäläisten oikeuksien edelle, mutta ei ole mahdotonta, että Vladimir Putinin jälkeinen Venäjä voisi näyttää erilaiselta.
Putinin sota Ukrainaa vastaan ilmentää yhdysvaltalaisasiantuntija Christopher Bortin mukaan yhtä Venäjän hallinnon pysyvimmistä piirteistä: Kremlin piittaamattomuutta tai suoranaista halveksuntaa omaa kansaansa kohtaan.
– Hallitsijan tarpeet, olivatpa ne kuinka itsekkäitä tai oikukkaita tahansa, asettuvat lähes aina kaikkien muiden näkökohtien yläpuolelle – myös tavallisten ihmisten oikeuksien, Carnegie-ajatushautomon vierailevana tutkijana toimiva Bort kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan.
– Esimerkiksi ennen Venäjän aloittamaa hyökkäystä Kremlin komentoketju ei näytä kertoneen venäläisille sotilaille, että he olivat etenemässä todelliseen sotaan Ukrainan alueelle. Sittemmin on laiminlyöty kaatuneiden ruumiiden vastaanottaminen, koska heidän kuolemansa myöntäminen voisi olla kiusallista Kremlille, hän toteaa.
Kautta koko Venäjän historian hallitsijat ovat hänen mukaansa suhtautuneet välinpitämättömästi venäläisiin ihmishenkiin.
– Amerikkalaiskenraali Dwight D. Eisenhower oli epäuskoinen, kun neuvostomarsalkka Georgi Žukov kertoi, että toisessa maailmansodassa puna-armeija raivasi miinakenttiä lähettämällä jalkaväen eteenpäin kuin miinoja ei olisi.
Nyky-Venäjällä Žukovin asennoituminen tiivistää Bortin mukaan sen, miten Putinin hallinto suhtautuu tavallisiin venäläisiin korvattavissa olevana tykinruokana.
Bort on työskennellyt USA:n eri tiedusteluelimissä vuodesta 1991. Vuosina 2017–2021 hän oli maansa kansallisen tiedustelukomitean Venäjän ja Euraasian vastuuvirkamies.
Toivon pilkahdus
Putinin rakentamaan järjestelmään verrattuna kansallisen turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajana nykyisin toimivan Dmitri Medvedevin presidenttikausi 2008–2012 näyttää Bortin mielestä suoranaiselta sivistyksen ja toivon kulta-ajalta.
Syksyllä 2009 Medvedev torjui Venäjää vuosisatoja hallinneen periaatteen ja vaati, että yksilön oikeudet on nostettava valtion tarpeiden edelle. Hän muistutti, että Pietari Suuren keisarikunnan ja Josif Stalinin Neuvostoliiton saavutusten hintana oli ollut miljoonien venäläisten nöyryytys ja tuho.
Medvedevin näkemykset saattoivat olla Bortin mukaan vilpittömiä, mutta kykyä maansa demokratisointiin hänellä ei ollut. Jo vuonna 2010 Putin puolestaan arvioi oman asemansa uhatuksi ilman paluuta presidentin paikalle.
– Medvedevin lyhyt presidenttikausi kuitenkin osoitti, että jonkun muun kuin Putinin johtama Venäjä voisi olla vähemmän vihamielinen länsimaita kohtaan ja harjoittaa vähemmän kotimaista sortoa, hän sanoo.
– Aivan kuten Neuvostoliiton entinen johtaja Nikita Hruštšov tuomitsi Stalinin, on helppo kuvitella, että Putinin seuraaja aikanaan tuomitsee edeltäjänsä virheet ja aloittaa putinismin vastaiset toimet, hän toteaa.
Putinin sota Ukrainaa vastaan varmistaa Bortin mukaan sen, että Venäjän ja lännen suhteet säilyvät vihamielisinä vielä vuosia tätä eteenpäin.
– Asetelmaa ei kuitenkaan ole ennalta määrätty pysymään tällaisena ikuisesti. Putinin väistyminen, milloin tahansa se tapahtuukin, on seuraava todellinen tilaisuus suhteiden palauttamiseen – ellei hyvälle uralle niin ainakin realistisemmalle ja kenties vähemmän vihamieliselle.
