Venäjän turvallisuuspalvelu etsii asiantuntijan mukaan mahdollisia kohteita sosiaalisesta mediasta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Venäjän turvallisuuspalvelun apuriksi voi joutua tietämättään

Virolainen turvallisuusasiantuntija varoittaa salakavalasta värväyksestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viron sisäisen turvallisuuden instituutin johtaja Erkki Koort avaa Postimees -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan, miten Venäjän turvallisuuspalvelujen apuriksi voi joutua tietämättään.

Hän viittaa kirjoituksessaan uutiseen siitä, että Viron suojelupoliisi Kapo kertoi tällä viikolla ottaneensa kiinni kymmenen henkilöä, joiden epäillään tehneen erilaisia tihutöitä Venäjän turvallisuuspalvelun puolesta. Kapon mukaan Virossa on ollut käynnissä Venäjän hybridioperaatio, jonka aikana muun muassa särjettiin Viron sisäministerin henkilökohtaisen auton ikkunat.

Pidätettyjä on kuvailtu mediassa Venäjän turvallisuuspalvelun juoksupojiksi ja kätyreiksi.

Erkki Koortin mukaan näitä ihmisiä ei värvätä siten, että turvallisuuspalvelu FSB soittaa suoraan ja tarjoaa yhteistyötä.

– Tähän mennessä julkaistujen tietojen mukaan näyttää siltä, ​​että osa henkilöistä on värvtty niin sanottuina samanmielisinä, eli heillä ei aluksi ollut aavistustakaan, että heidät värväsi Venäjän erikoispalvelu.

Samanmielisillä viitataan henkilöihin, jotka ovat houkuteltavissa toteuttamaan turvallisuuspalvelun tavoitteita. Sosiaalinen media on esimerkiksi otollinen paikka löytää näitä henkilöitä.

– Venäjän erikoispalvelu kampaa säännöllisesti läpi sosiaalista mediaa, jotta he löytävät potentiaalisia kohteita. Siksi kannattaa miettiä, mitä sinne julkaisee. Heidän mielenkiintonsa on suurta niin Virossa kuin myös Ukrainassa, jossa myös toiselle puolelle rintamaa on värvätty tiedustelijoita toteuttamaan informaation keruuta tai sabotaasitehtäviä, Erkki Koort kertoo.

Venäjän turvallisuuspalvelun tihutyöverkostoon kuuluneiden henkilöiden nimiä ja taustoja ei ole annettu julkisuuteen. Koort kertoo, että tiettävästi osa heistä on saanut pienen palkkion.

– On järkevää pohtia, onko auton ikkunan rikkominen tai muistomerkin tahraaminen sadan euron ja 15 vuoden vankeusrangaistus arvoinen, hän varoittaa seurauksista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)