Venäjä on hyökkäyssotansa aikana kärsinyt merkittäviä kalustotappioita, eikä varastoitu moderni kalusto tai tehtaiden tuotanto ole kyennyt läheskään vastaamaan kasaantuneisiin tappioihin.
Venäjällä on kuitenkin varastoissa merkittävä määrä erittäin vanhentunutta kalustoa, jota maa joutuu raahaamaan rintamalle. Esimerkiksi vanhentuneita panssariajoneuvoja on Venäjällä varastoissa runsain mitoin.
Iso osa vanhentuneesta kalustosta on kuitenkin käyttökelvotonta. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Venäjällä ei ole ollut varaa varastossa olevan kaluston kunnossapitoon.
Vaikka edes Venäjän modernein laajassa mittakaavassa saatavilla oleva kalusto ei vedä vertoja modernille länsikalustolle, on talouslehti Forbesin mukaan viimeisin rintamalle saapunut kalusto hämmentävää jopa totutulla mittapuulla.
Jo aiemmin rintamalla on nähty venäläinen panssaroidun miehistönkuljetusajoneuvo, jonka päälle on asennettu laivan tykki. Länsimaisella mittapuulla käsittämättömästä ajoneuvosta on Forbesin mukaan nähty aiempaa viimeistellympiä versiota.
”Frankenstain-tankkien” kehitystyö viittaa lehden mukaan siihen, että Venäjä saattaa pyrkiä laajentamaan ajoneuvon tuotantoa.
Suomessakin käytössä oleva MT-LB -miehistönkuljetusajoneuvo on laajasti käytössä Venäjän asevoimissa. Pyrkiessään täyttämään rynnäkköpanssarivaunujen vajetta Venäjä on asentanut vaunun päälle 2M-3 -automaattitykin.
Laivaston käyttöön suunniteltu, kahdella 25-millimetrin ammuksia ampuvalla automaattitykillä varustettu asejärjestelmä voisi teoriassa olla tehokas MT-LB -vaunuun yhdistettynä.
Kuitenkin käytännössä uudenlaisen kaluston rakentaminen ei ole helppoa. Arvioiden mukaan vaunu on painopisteeltään epävakaa, eikä tykin tähtäysjärjestelmä toimi kunnolla vaunuun yhdistettynä.
Kriittisten länsiarvioiden mukaan tykillä pystyy ampumaan, mutta tähtääminen on käytännössä mahdotonta suuren rekyylin tuoman tärinän vuoksi.
Uusimpien kuvien perusteella Venäjä on kuitenkin jatkanut prototyypin kehittämistä. Aiemmin näytti siltä, että tykki on vain hitsattu kiinni vaunun katolle. Uusimmissa versioissa tykki näyttää olevan integroitu entistä tiiviimmin osaksi vaunun rakennetta.
Ajoneuvon kehitystyö saattaa viitata siihen, että Venäjä pyrkii laajentamaan sen tuotantoa. Kuitenkaan heikosti panssaroitu ja vanhentuneeseen tekniikkaan perustuva tykin ja vaunun yhdistelmä ei vedä vertoja modernille kalustolle, joka on alusta saakka suunniteltu toimivaksi kokonaisuudeksi.