Venäjän mukaan Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamista valmistellaan jo

Tapaamisajasta tai -paikasta ei ole vielä tietoa.
Vladimir Putin ja Donald Trump kuvat maalattuna. AFP / LEHTIKUVA / TATYANA MAKEYEVA
Vladimir Putin ja Donald Trump kuvat maalattuna. AFP / LEHTIKUVA / TATYANA MAKEYEVA

Venäjän varaulkoministeri Sergei Rjabkovin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaamisen valmistelut ovat käynnissä. Asiasta kertoi Kyiv Independent.

Valmistelut ovat kuitenkin Rjabkovin mukaan vielä alkuvaiheessa ja vaativat vielä intensiivistä työtä.

Venäjän ja Yhdysvaltain edustajat valmistelevat tapaamista seuraavan kahden viikon sisälle, jotta presidenttien tapaamisjärjestelyistä voidaan sopia.

Rjabkov ei kommentoinut presidenttien mahdollista tapaamisaikaa tai -paikkaa. Tapaamisessa keskusteltaisiin hänen mukaansa Ukrainan lisäksi muun muassa ”maiden välisten suhteiden normalisoinnista”.

Venäjän tiedustelun määräyksestä toiminut epäilty pidätettiin.
Venäjän mukaan Pohjois-Korea toimii esimerkillisesti Itä-Euroopan maihin verrattuna.
Mainos