Oslon yliopiston ohjusteknologian tutkija Fabian Hoffmannin mukaan häneltä kysyttiin hiljattain haastattelussa, miksi eurooppalaiset ohjuspuolustusarsenaalit ovat niin tyhjiä, kun tällaisten luonteeltaan puolustuksellisten asejärjestelmien hankinnan olisi pitänyt olla poliittisesti helppoa myös kylmän sodan jälkeisessä ympäristössä.
Hoffmann korostaa, että tälle ei ole olemassa yhtä ainoaa selitystä.
– Mutta yksi syy on se, että ohjuspuolustusten sijoittaminen Eurooppaan ei itse asiassa ollut poliittisesti helppoa. Tämä johtuu siitä, että Venäjä onnistui kietomaan taktisoperatiivisen ohjuspuolustuksen käsitteen ja strategisen (ydin)ohjuspuolustuksen käsitteen yhteen, hän sanoo viestipalvelu X:ssä.
Hoffmann mainitsee Yhdysvaltain hallinnon vuonna 2009 käynnistämän European Phased Adaptive Approach (EPAA) -ohjelman, joka merkitsi ohjuspuolustusresurssien asteittaista sijoittamista Eurooppaan. Tarkoituksena on puolustautua Iranista tulevia ballistisia ohjuksia vastaan.
– Venäjä vaikutti aluksi olevan avoin ajatukselle. Kuitenkin sen jälkeen, kun Nato hylkäsi ehdotuksen tutka-aseman isännöimisestä Lounais-Venäjällä (edes me emme olleet niin naiiveja silloin), Venäjä suhtautui suunnitelmaan vihamielisesti ja hylkäsi EPAA-ohjelman väittäen, että se heikentää strategista vakautta.
Hoffmann muistuttaa, kuinka ongelma nousi etualalle Puolassa suunnitteilla olevan Aegis Ashore -ohjuspuolustustukikohdan kohdalla.
– Venäjä lobbasi 2010-luvulla voimakkaasti kaikenlaisia ohjuspuolustusjärjestelmiä vastaan Euroopassa. Jälkikäteen ajatellen päättäjät ja analyytikot eivät ole olleet tarpeeksi kriittisiä kyseenalaistaakseen Venäjän luoman yhteyden taktisoperatiivisen ja strategisen ohjuspuolustuksen välille.
– Ollakseni rehellinen en tiedä, onko esitetty väitteitä sen tueksi, että suurempi määrä Patriot-ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä heikentäisi strategista vakautta. Tiedän kuitenkin, että se aiheutti keskustelua Saksassa TLVS-ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmästä. Kriitikot kyseenalaistivat sen hyödyn ja varoittivat ”epävakauttavista” vaikutuksista.
Hoffmann toteaa suhtautuvansa melko kriittisesti strategiseen ohjuspuolustukseen. Se on tehokas vain, jos se otetaan käyttöön suuressa mittakaavassa. Se on myös erittäin kallis ja kannustaa vastustajia ryhtymään vastatoimiin.
– Mutta Euroopan valtioilla kesti liian kauan ymmärtää taktisoperatiivisen ohjuspuolustuksen kriittinen rooli nykyajan sodankäynnissä. Varsinkin vuoden 2014 jälkeen ja Venäjän ohjusalan uudelleenaseistuspyrkimysten valossa meidän olisi pitänyt sivuuttaa Venäjän ”huolet”.
Vaikka ohjuspuolustuksella on suurelta osin puolustuksellisia tarkoituksia tavanomaisessa sodassa, sillä on Hoffmannin mukaan hyökkäyksellisiä tarkoituksia ydinsodassa (helpottamalla ensimmäisen iskun antamista).
– Ennen vuotta 2022 poliittiset päättäjät ja analyytikot korostivat usein hyökkäyksellisiä ydinasetarkoituksia, oli se sitten realistista tai ei.
– Tämä on yksi syy, miksi ohjuspuolustus ei ollut poliittisesti halpa asejärjestelmä hankittavaksi. Tämä johti riittämättömiin hankintoihin. Tämä ei ole ainoa selitys Euroopan ohjuspuolustuskyvyn puutteelle, mutta se vaikutti ehdottomasti siihen.
In a recent interview I was asked an interesting question: Why are European missile defense arsenals so empty when acquiring such weapon systems, due to their purely defensive nature, should have been politically easy, even in the post-Cold War environment? A short thread. 👇1/11 pic.twitter.com/tNkuOXFQys
— Fabian Hoffmann (@FRHoffmann1) March 30, 2024
