Venäjän kovan onnen lentotukialus ei ole enää käyttökunnossa

Amiraali Kutznetsovin korjauksiin ohjatut suuret rahasummat eivät ole tuottaneet tulosta.
Amiraali Kuznetsov vuonna 2018. / mil.ru
Amiraali Kuznetsov vuonna 2018. / mil.ru

Venäjän laivaston ainoa lentotukialus Amiraali Kutznetsov on kärsinyt viime vuosina mittavista teknisistä ongelmista ja muista vastoinkäymisistä.

Kovan onnen alukselle on tehty korjauksia vuodesta 2017 lähtien. Sen tiloissa syttyi vuosien varrella useita tulipaloja, minkä lisäksi sitä ympäröinyt kuivatelakka upposi yllättäen mereen lokakuussa 2018. Maailman suurimpiin kuuluvan kuivatelakan uppoamista pidettiin tuolloin katastrofaalisena menetyksenä Venäjän laivastolle.

Viime vuoden keväällä kerrottiin, että Amiraali Kuznetsovilta puuttuu miehistö. Alus oli alun perin määrä palauttaa laivaston käyttöön jo tänä vuonna. Venäjän puolustusministeriö on ohjannut korjaustöihin vuosien varrella huomattavia summia.

National Interest -lehden mukaan lentotukialus ei ole toimintakunnossa mekaanisten ongelmien ja rakennusvirheiden seurauksena.

Aluksen haasteena on, että sen moottorit käyttävät heikkolaatuista mazut-polttoöljyä. Se rajaa operointiajan merellä vain 45 vuorokauteen. Suurin osa muista moderneista lentotukialuksista on varustettu ydinreaktoreilla. Ydinkäyttöiset tukialukset pystyvät kulkemaan ilman polttoainetäydennystä jopa vuosikymmenten ajan.

Venäjän laivasto luokittelee Amiraali Kuznetsovin ”raskaaksi lentokoneita kuljettavaksi risteilijäksi”. Se pystyy kuljettamaan helikopterien ohella 12 Su-27-hävittäjää ja 16 Jak-41-M-konetta.

Iskut ovat kenraali Kaspars Pudānsin mukaan mahdollisia minä päivänä hyvänsä.
Rahallinen menetys oli yllättäen suurin lentävässä kalustossa.
Järjestettyä maahanmuuttoa Aleksandr Vladimirov pitää sodankäynnin keskeisenä välineenä.
Mainos