Venäjän hyökättyä Ukrainaan länsimaat jäädyttivät nopeasti 260 miljardin euron arvosta venäläisvaroja. Pian näistä varoista saatavia korkoja voidaan hyödyntää Ukrainan puolustustaistelussa, uutisoi The Economist.
Viimeisen kahden vuoden aikana on esitetty, että jäädytetyt varat voitaisiin siirtää suoraan Ukrainalle. Toiset ovat ehdottaneet, että varat voitaisiin sijoittaa pakolla Ukrainan velkakirjoihin. Tähän asti länsimaat ovat olleet kuitenkin haluttomia toimimaan.
Tämä näkökanta saattaa kuitenkin olla muuttumassa. Huhtikuun alussa Yhdysvaltain kansainvälisen talouden neuvonantajan Daleep Singhin mukaan presidentti Joe Bidenin hallinto etsii parhaillaan keinoja, joilla jäädytetyistä varoista maksettavaa korkoa voitaisiin hyödyntää Ukrainan tukemisessa.
Samaa mieltä oli myös Iso-Britannian ulkoministeri David Cameron.
– On rakentumassa yhteisymmärrys, jonka mukaan varoista maksettua korkoa voitaisiin käyttää [Ukrainan tukemiseksi], Cameron kommentoi.
Menetelmä, jolla korkorahat saataisiin Ukrainalle on kekseliäs. Moni jäädytetty velkakirja olisi jo lunastettavissa, mutta kerää varojen jäädyttämisen vuoksi korkoa sen säilyttäjällä. Ehtojen mukaan maksettava korko kerääntyy tällöin kokonaisuudessaan säilyttäjälle siihen asti, että velkakirja lunastetaan.
Mikään ei kuitenkaan estäisi näiden korkotulojen verottamista lähes 100 prosentin veroprosentilla, jolloin jäädytettyjen korkovarat saataisiin siirrettyä valtion haltuun – ja siten Ukrainalle.
Euroopan unioni on jo päättänyt, että se aikoo toimia näin. Nykyisten suunnitelmien mukaan suurimmalla osalla varoista ostettaisiin ammuksia Ukrainalle, ja pieni osa säästettäisiin mahdollisia Venäjän aloittamia oikeustoimia tai säilyttäjiä vastaan kohdistettuja vastatoimia varten.
Seuraava askel voisi olla, että tämä tulovirta sijoitettaisiin eteenpäin. Jos varat käytettäisiin esimerkiksi Saksan valtion velkakirjoihin, olisi Ukrainalla uusi vuosittainen 3,3 miljardin euron tulonlähde.
Eurooppa on silti haluton vapauttamaan varsinaisia jäädytettyjä varoja Ukrainan hyväksi. Keskiviikkona Euroopan keskuspankin johtaja Christine Lagarde totesi, että tällaiset ehdotukset voisivat kohdata ”erittäin vakavia oikeudellisia esteitä”.
Korkovaroista saatava tasainen tulovirta auttaisi varmasti Ukrainaa, mutta Yhdysvaltojen kannattama laajempi jäädytettyjen varojen takavarikointi miellyttäisi Ukrainaa varmasti enemmän. Jää nähtäväksi, siirtyykö Eurooppa asiassa Yhdysvaltojen kelkkaan ennen kuin valta mahdollisesti vaihtuu Valkoisessa talossa ensi vuoden alussa.