Presidentti Vladimir Putinin Ukrainaa vastaan helmikuussa käynnistämä avoin hyökkäyssota osoittaa tutkimusjohtaja Christian Möllingin mielestä sen, että Saksassa vuosikymmeniä vaalittu rauhan mantra on tullut tiensä päähän.
– Rauhanpolitiikka ei ole ollut vain Saksan politiikan virallinen mantra, vaan myös visio ja tärkeä poliittisen kunnianhimon lähde, jota suuri osa yhteiskunnasta on tukenut. Silti se on epäonnistunut. Epäonnistumisen syy ei ole väärässä konseptissa, vaan sen ylikorostamisessa, trivialisoinnissa ja siinä, että sitä ole mukautettu todellisuuteen, saksalaisessa DGAP-tutkimuslaitoksessa työskentelevä tohtori Mölling kirjoittaa Internationale Politik -lehdessä.
Rauhanpolitiikan narratiivi on ollut hänen mukaansa kaikessa epämääräisyydessään kätevä. Kukapa haluaisi olla rauhaa vastaan?
Venäläisjoukkojen Ukrainan maaperällä käymä hyökkäys- ja tuhoamissota on kuitenkin osoittanut, että pelkkä väkivallattomuuden vaatimus ei takaa rauhaa eikä pelasta ihmishenkiä. Nyt mielikuvitusmaailmasta ollaan havahtumassa karuun todellisuuteen.
Velvollisuus toimia
Saksalaisten sodanvastaisuus perustuu Möllingin mukaan osaltaan toisen maailmansodan kokemuksiin ja natsi-Saksan tekemiin rikoksiin, joiden ei haluta koskaan enää toistuvan.
– Tätä historiallista rauhan imperatiivia kuitenkin liioitellaan tai tulkitaan yksipuolisesti: siinä unohdetaan, että Saksa ei suinkaan vapauttanut itseään tai muita natsihallinnon ikeestä omin voimin ja omaan vakaumukseensa nojaten, vaan sen tekivät liittoutuneet massiivista sotilaallista voimaa käyttäen ja satojentuhansien ihmishenkien hinnalla, Mölling sanoo.
– Kaikki ne, jotka nyt haluavat asemoida Saksan rauhanmahdiksi, tekevät niin maaperällä, jonka muut ovat rauhoittaneet väkivalloin – laillisten voimakeinojen avulla. Pelko omasta maasta potentiaalisena rikoksentekijänä tuntuu olevan yhä tärkeämpää kuin Putinin käsitteleminen tosiasiallisena syyllisenä, hän toteaa.
Todellisuudessa valtion on Möllingin mukaan oltava riittävän vahva, jotta se kykenee toimimaan myös vastarintaa kohdatessaan. Sitä varten se tarvitsee voimankäytön monopolin, mikä Saksassa usein unohdetaan – ei vain oikeudellisesti, vaan myös käytännön tasolla.
Saksan rauhanpolitiikka perustuu kansainväliseen oikeuteen. Kun kansainvälistä oikeutta loukataan, syntyy hänen mukaansa velvollisuus toimia. Laki pysyy voimassa vain, jos sitä noudatetaan. Kaikki asianosaiset ovat tästä vastuussa, sillä kyse ei ole hyökkäyksestä vain yksittäistä toimijaa, vaan koko oikeusjärjestystä vastaan.
– Kansainvälinen oikeus, erityisesti YK:n peruskirjan artikla 51, sallii paljon enemmän kuin mitä Saksa tällä hetkellä tekee.
Aseiden toimittamisen lisäksi Saksasta voisi jopa tulla sodan laillinen osapuoli, koska se osallistuisi sotaan hyökkäyksen kohteena olevan osapuolen puolella, Mölling painottaa.
