Verkkouutiset

Venäjän pääministeri Mihail Mishustin ja Kiinan pääministeri Li Qiang Pekingissä 24. toukokuuta. AFP / LEHTIKUVA / THOMAS PETER

Venäjän hyökkäys vahvistaa Kiinaa – ”lännen on varustauduttava uudelleen”

Ukrainan sotamenestys on Andrew Michtan mielestä koko läntisen maailman kohtalonkysymys.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiina pyrkii amerikkalaisprofessori Andrew Michtan mukaan hyötymään Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan lopputuloksesta siitä riippumatta, kumpi osapuoli lopulta voittaa.

– Kiina on jo onnistunut saavuttamaan merkittäviä etuja suhteissaan Venäjään Moskovan tultua entistä riippuvaisemmaksi Pekingistä selviytyäkseen taloudellisesti ja saadakseen poliittista tukea, Michta toteaa Atlantic Council -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.

Samaan aikaan Kiina on hänen mukaansa vahvistanut asemiaan myös Euroopassa. Siitä kertovat hänen mielestään muun muassa Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin, Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ja EU:n komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin äskettäiset vierailut Pekingiin. Vaikka Kiina on maantieteellisesti kaukana, sillä on yhä enemmän valtaa Euroopassa, hän sanoo.

Andrew Michta on George C. Marshall European Center -instituutin kansainvälisten suhteiden laitoksen dekaani ja entinen Yhdysvaltain laivastoakatemian professori.

Näin Kiina hyötyisi

Jos Vladimir Putin olisi onnistunut alkuperäisessä tavoitteessaan ja Venäjän joukot olivat vallanneet Kiovan helmikuussa 2022 alkaneen hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä, sääntöihin perustuva kansainvälinen järjestys olisi heikentynyt ja autokraattinen valta olisi perinyt voiton.

– Kaikki tämä olisi tietysti ollut musiikkia Xi Jinpingin korville – vieläpä ilman, että Peking olisi joutunut ampumaan laukaustakaan, Michta sanoo.

Niin ei tapahtunut, mutta Kiina hyötyy siitä huolimatta. Pitkittynyt kulutussota Ukrainassa palvelee Pekingin etuja, sillä se johtaa Venäjän pitkäaikaiseen heikentymiseen, mikä Michtan mukaan muuttaa Kiinan ja Venäjän voimatasapainoa ratkaisevasti Kiinan eduksi. Kiina hyötyy myös halvasta venäläisestä energiasta, joka vahvistaa sen taloutta ja parantaa maan kilpailuasemaa maailmanmarkkinoilla.

– Putinin järjetön hyökkäys Ukrainaan on miltei varmistanut sen, että konfliktin seurauksena Venäjä suhteellinen valta-asema heikentyy sekä Euraasiassa että maailmanlaajuisesti, hän toteaa.

Kuten Venäjän historiassa ennenkin, myös nyt saattaa hänen mukaansa syntyä sodan seurauksena sisäisiä levottomuuksia. Mahdollisessa valtataistelussa Putin tai hänen mahdollinen seuraajansa voisivat hakea tukea Pekingistä. Toinen vaihtoehto voisi olla Venäjän hajoaminen samaan tapaan kuin Neuvostoliitolle tapahtui Afganistanin sodan jälkimainingeissa. Kiina hyötyisi molemmista skenaarioista.

Kolmas skenaario

Michtan mukaan on olemassa myös skenaario, jossa Kiina ei hyödy Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ainakaan enempää kuin mitä on jo tapahtunut.

– Ensinnäkin lännen on varustauduttava uudelleen, Euroopan on palautettava Naton puitteissa sotilaalliset suorituskykynsä kyetäkseen pääosin vastaamaan maanosan tavanomaisesta pelotteesta ja puolustuksesta, ja Yhdysvaltojen on tarjottava ydinsateenvarjo, hän sanoo.

Euroopan aseistautuminen Natossa on ehdoton edellytys maanosan rauhalle, lisää samalla demokratioiden yleistä sotilaallista voimaa maailmanlaajuisesti ja hillitsee hyökkääjiä haastamasta nykyistä järjestystä, hän toteaa.

Olennaista on Michtan mukaan myös se, että Ukraina kykenee puolustautumaan menestyksekkäästi ja palauttamaan kaikki Venäjän miehittämät alueet takaisin hallintaansa.

– Ukrainan voitto vahvistaisi uudelleen sen keskeisen vuoden 1945 jälkeen vallinneen periaatteen, että rajoja ei voida muuttaa voimakeinoin. Se osoittaisi, että lännellä on voimaa puolustaa nykyistä kansainvälistä järjestystä, ja se olisi selkeä viesti sekä Moskovalle että Pekingille, hän painottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)