Venäjällä rajoitetaan jo polttoaineen myyntiä – virallisena syynä ”korjaukset öljylaitoksilla”

Moskovalla näyttää olevan vaikeuksia puhua polttoainepulan todellisista syistä.
Kaksi Ukrainan lennokkia iskevät samanaikaisesti Tuapsen jalostamolle Venäjälle. Kuvakaappaus videolta/Telegram
Kaksi Ukrainan lennokkia iskevät samanaikaisesti Tuapsen jalostamolle Venäjälle. Kuvakaappaus videolta/Telegram

Polttoaineen myyntiä rajoittavien Venäjän alueiden määrä on suorastaan moninkertaistunut. Asiasta kerrotaan avoimesti jo Venäjän medioissakin.

Asiasta kertoo BBC:n Venäjän-kirjeenvaihtaja Steve Rosenberg X:ssä julkaisemassaan lehtikatsauksessa.

Rosenbergin mukaan venäläismediassa puhutaan polttoainepulasta.

Esimerkiksi Nezavisimaja Gazeta kertoo ongelman laajenevan.

– Monilla alueilla asetetaan rajoituksia polttoaineen myynnille.

Jutussa listataan, että 95-oktaaniselle bensiinille on pantu myyntirajoituksia monella Kostroman alueella. Myös Tverissä on jutun mukaan bensa-asemia, joilla myyntiä rajoitetaan. Artikkelissa jatketaan, että ongelmia on myös muun muassa Magadanin ja Murmanskin alueilla.

Verkkouutiset kertoi tässä jutussa venäläistiedoista, joiden mukaan Suomen rajan lähellä sijatsevan Murmanskin Alakurtin ainoa huoltoasema on lopettanut kokonaan bensiinin myynnin tavallisille asiakkaille polttoainepulan takia.

Venäläismediassa annetaan myös virallinen selitys sille, miksi polttoaine on käynyt vähiin.

Poimintoja videosisällöistämme

– Eräs syy polttoainepulalle ovat suunnittelemattomat korjaukset öljynjalostamoilla.

Jutun mukaan monet öljylaitokset ovat joutuneet vähentämään myyntiä toukokuussa näiden korjaustarpeiden vuoksi. Ongelmien kuvataan vaikuttaneen jopa noin viidennekseen Venäjän öljynjalostuskapasiteetista.

Syytä näille ennakoimattomille korjaustöille ei kerrota. Yhtäläisyysmerkkiä niiden ja Ukrainan lennokki-iskujen välillä ei ole kuitenkaan vaikea päätellä.

Tähän päästään vasta jutun loppupuolella. Viittaus on lyhyt, eikä Ukrainaa mainita nimeltä. Ensin kerrotaan Venäjän viranomaisten korostavan, että kotimarkkinat ovat ”pullollaan polttoainetta” ja ettei Kreml näe ongelmia polttoaineen saannissa, vaikka öljynjalostamoihin ”kohdistuisikin lennokki-iskuja”.

Lehti maalaa kuitenkin tilanteesta varsin synkän kuvan. Polttoaineiden hintojen kerrotaan nousevan yleistä inflaatiota nopeammin ja tunnelmaa markkinoilla kuvataan kireäksi.

Samasta aiheesta kerrotaan näkyvästi myös Izvestija-lehdessä. Sen mukaan Venäjän hallitus pohtii jopa polttoaineen vientirajoituksia.

Öljytuotteiden toimitustilanteen sanotaan olevan edelleen hallinnassa.
Ukrainan lennokki-iskut huolestuttavat Venäjällä.
Kansanedustajan mukaan tyytymättömyys hallintoon leviää Venäjällä.
Mainos