– Vladimir Putinin keskeinen neuvonantaja Nikolai Patrušev sanoo Venäjän taistelevan yleiseurooppalaista uusnatsiliittoa vastaan ja kannattaa Venäjän merivoimien toimintaa Englannin kanaalissa. Hän varoittaa Baltian maita ”rauhanomaisen, huolettoman elämän ja itsemääräämisoikeuden lopusta”, kirjoittaa brittihistorioitsija Chris Owen viestipalvelu X:ssä.
Patrušev on entinen Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri, entinen turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja ja erittäin vaikutusvaltainen presidentin neuvonantaja. Hänestä on puhuttu myös Putinin mahdollisena seuraajana. Putinin tavoin hän on usein osoittanut äärimmäisen vainoharhaista ja aggressiivista maailmankatsomusta.
Owenin mukaan tämä näkemys tulee esiin Venäjän päälehden Rossijskaja Gazetan haastattelussa otsikolla ”Kun sota on ovella”, jossa hän käsittelee näkemyksiään Ukrainan sodasta ja Venäjän laajemmasta geopoliittisesta tilanteesta.
Haastattelussa Patrušev väittää, että toisen maailmansodan aikana Venäjä taisteli yleiseurooppalaista natsiliittoa vastaan, jota nyt kopioidaan tukemaan ”uusnatsilaista” Ukrainan valtiota.
Hän mainitsee ihmisiä 11 eri maasta – Italiasta, Romaniasta, Unkarista, Suomesta, Slovakiasta, Ranskasta, Kroatiasta, Espanjasta, Tanskasta ja Alankomaista – jotka taistelivat saksalaisten rinnalla Leningradin piirityksessä sekä brittiläisen poliisin yhteistyötä saksalaisten miehittäjien kanssa Kanaalinsaarilla.
Patrušev nostaa Ranskan esiin yhtenä pääyhteistyökumppanina väittäen, että 3,5 miljoonaa ranskalaista teki yhteistyötä natsien kanssa. Myös toisen maailmansodan puolueettomat valtiot (ja nyt Ukrainan tukijat) – Ruotsi, Sveitsi, Portugali ja Irlanti – kuvataan käytännössä natseja tukeviksi yhteistyökumppaneiksi.
Patrušev väittää niin ikään, että paljon useammat eurooppalaiset tekivät yhteistyötä natsi-Saksan kanssa kuin vastustivat sitä, ja sanoo, että lähes puolet SS-divisioonista oli miehitetty muilla kuin Saksan kansalaisilla.
Owen toteaa, että hän laajentaa tätä argumenttia nykypäivän Ukrainan sotaan väittäen, että Eurooppa on jälleen osallisena siinä, mitä hän kutsuu slaavilaisten ihmisten tuhoamiseksi.
– Uusnatsihallitukset tekevät nyt kaikkensa muuttaakseen Euroopan unionin eräänlaiseksi neljänneksi valtakunnaksi”. Hän hylkää Baltian johtajien vaatimukset kovista toimista Venäjää vastaan kutsuen heitä ”Baltian hiiriksi”, jotka vetävät ”kissaa, jolla on ydinkynnet”.
Patrušev uhkaa suoraan Liettuaa.
– Hyökkäyksen sattuessa ensimmäinen asia, joka tapahtuu, on Liettuan rauhallisen, huolettoman elämän ja itsemääräämisoikeuden loppu. Ja silti Vilna pyytää edelleen ongelmia.
Hän hylkää näkemyksen Neuvostoliitosta naapureidensa sortajana väittäen, että ”Neuvostoliitto käytti voimaa vain vastauksena terroriin – kuten Unkarissa, jossa väkijoukot kirjaimellisesti repivät omat kansalaisensa kappaleiksi.”
– Tšekkoslovakia onnistui välttämään kaikki siviiliuhrit, Patrušev väittää.
Owen huomauttaa, että todellisuudessa 137 tšekkiläistä kuoli ja 500 haavoittui vakavasti vuoden 1968 hyökkäyksessä
Patrušev kuvaa Ukrainan sotaa ”pelastusoperaationa”.
– Erikoisoperaation aikana taistelemme myös Ukrainan väestön tulevaisuuden puolesta. Heidät on kirjaimellisesti ajettu selviytymisen partaalle. Puolet maasta on muutettu valtavaksi kasarmialueeksi ja puolet keskitysleiriksi. Pohjimmiltaan olemme tänään Ukrainassa pelastamassa veljiämme, jotka ovat joutuneet uusnatsien miehityksen alle.
Owen toteaa, että suuri osa haastattelusta käsittelee Venäjän merellisiä tavoitteita. Patrušev väittää, että globaali valta on sidoksissa merivoimien vahvuuteen, mainitsee Venäjän pääsyn neljälle valtamerelle arktisen ja pohjois-etelä-käytävän reittien kautta ja korostaa ennakoivaa merivoimien asemaa Naton vastustamiseksi.
Patrušev toteaa, että ”meidän on oltava aivan potentiaalisen vastustajan nenän edessä. Hyvä esimerkki on laivastomme kauppalaivojen saattue Englannin kanaalissa, kirjaimellisesti Englannin rannikon edustalla. Yksikään brittiläinen alus tai lentokone ei edes liikkunut sieppaamaan saattuettamme.”
Haastattelun omaelämäkerrallisessa osiossa hän puhuu kokemuksistaan FSB:ssä 1990-luvulla.
– Muovautuvaa aikaa hänelle, kuten se oli myös Putinille. Molempien miesten nykyisen länttä kohtaan tuntemansa vihamielisyyden siemenet näyttävät kylvetyn tuolloin, arvioi Owen.
Patruševin mukaan 1990-luku oli poikkeuksellisen vaikeaa aikaa.
– Länsi valmistautui herkuttelemaan maamme luilla. He uskoivat, että vain hieman lisää epävakautta tarvittaisiin, ja Venäjä romahtaisi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Ja he päättivät tehdä tämän kansainvälisen terrorismin voimien avulla. Kaikissa tuolloin hoitamissani viroissa minun piti torjua ennen kaikkea tätä uhkaa.
Hän jatkaa, että ”länsimaiset tiedustelupalvelut puuttuivat röyhkeästi Venäjän elämän jokaiseen osa-alueeseen. Ne rahoittivat tuhansia julkisia organisaatioita, tiedotusvälineitä, yllyttäjiä ja suoranaisia pettureita, kirjoittivat historiaa uusiksi ja pyrkivät asettamaan veljeskansoja, erityisesti slaavilaisia, toisiaan vastaan, jakaen ja tuhoten paitsi maan, myös koko venäläisen maailman. Ja on sanottava, että meidän piti tehdä todella valtavia ponnisteluja Venäjän säilyttämiseksi. Ei ole liioittelua sanoa, että 1990-luvulla Venäjä todella oli romahduksen partaalla.”
Patrušev kiittää kollegoitaan (ja siten itseään) siitä, että he ovat onnistuneesti ”puolustaneet maamme olemassaoloa, sen valtiollisuutta ja alueellista koskemattomuutta”, vaikka hän myöntää myös virheitä, kuten panttivankien joukkokuolemat vuoden 2002 teatteripiirityksessä.