Venäjä saa nyt maistaa kylmyyttä, kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kirjoittaa blogissaan.
Hän viittaa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin vetoomuksen saada Yhdysvalloilta Tomawahk-risteilyohjuksia. Julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan USA:n valtionjohto on harkitsemassa asiaa.
– Tomahawkit antaisivat Ukrainalle hyvät edellytykset iskeä entistä tehokkaammin niin Venäjän sotilaslentokenttiin kuin sotainfraan ja -teollisuuteen laajemminkin. Yksi merkille pantava muutos sodassa onkin ollut sen tuleminen ja vieminen myös venäläisten arkeen, Timo Heinonen kirjoittaa.
Heinonen tuumii, että kun sota alkaa näkyä ja tuntua Venäjällä ja venäläisten arjessa muun muassa sähkökatkoina, polttoainepulana ja ”talven pimeytenä ja kylmyytenä”, niin samalla myös kansalaisten tuki Kremlin hyökkäystoimille Ukrainassa alkaa järkkyä.
– Nyt viimeksi uutisoitiin, miten Ukraina onnistui iskussa noin 700 kilometrin päähän Venäjän sisäosiin Jaroslaviin maan viidenneksi suurimpaan öljynjalostamoon. Nämä vaikuttavat suoraan venäläisten polttoaineen saatavuuteen, mutta iskut myös vaikeuttavat Venäjän varjolaivastojen johdolla käymää kauppaa. Tehokas ja toimiva keino sotkea Kremlin öljy- ja kaasubisneksiä.
– Ja tätä kautta myös Venäjän sotakassan kassavirtakin tyrehtyy isku iskulta, Heinonen jatkaa.
Heinosen mukaan pitää silti muistaa, että samaan aikaan Venäjä jatkaa omia iskujaan Ukrainan energiainfrastruktuuriin.
– Tuorein tieto kertoi, että Venäjä laukaisi nyt 381 droonia ja 35 ohjusta ja kohteina Harkovan ja Pultavan alueelle, jossa sijaitsee Ukrainan suurimmat kaasunjalostamot. Siksi Ukraina tarvitsee lisää ja tehokkaampia ilmatorjuntajärjestelmiä ja keinoja torjua myös tehokkaasti drooneja, Heinonen painottaa.





