Venäjä pommitti kerrostaloa Harkovassa, myös lapsia kuollut

Hyökkääjän uusissa iskuissa Ukrainaan on menehtynyt ainakin kahdeksan ihmistä.
Asuinkerrostalo Venäjän iskun jälkeen Harkovassa tänään. Telegram / Ukrainan valtion pelastuspalvelut
Asuinkerrostalo Venäjän iskun jälkeen Harkovassa tänään. Telegram / Ukrainan valtion pelastuspalvelut

Venäjä teki ohjus- ja lennokki-iskun ukrainalaiskaupunkeihin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, juuri ennen kuin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapaa presidentti Donald Trumpin Washingtonissa.

Harkovassa tämänhetkisen tiedon mukaan viisi ihmistä on kuollut ja lähes 20 loukkaantunut Venäjän pommitettua asuinkerrostaloa varhain maanantaiaamuna.

Kuolleiden joukossa on Ukrinformin mukaan 1,5-vuotias tyttö sekä 16-vuotias poika. Pelastus- ja raivaustyöt ovat edelleen käynnissä. Kaikkiaan 12 asuinrakennusta vaurioitui iskussa.

Yhteensä viime yön iskuissa on menehtynyt kaikkiaan kahdeksan ihmistä ja loukkaantunut 35, uutisoi Kyiv Independent.

Venäjä on toistuvasti kieltäytynyt tulitauosta, jota Zelenskyi on pitänyt edellytyksenä neuvotteluiden alkamiselle.

Myra oli Irlannin länsipuolella. Hätäsignaalin syy ei ole tiedossa.
Valdain alueella on OSINT-analyysin mukaan jo yli 50 ilmatorjunta-asemaa.
Moskovassa kilpaillaan vuonna 2030 painonnostossa.
Mainos