Leipzigin epäonnistunut isku on nostanut Saksassa ymmärrettävän keskustelun siitä, missä hybridivaikuttamisen rajat kulkevat. Kun Venäjä lähettää räjähteillä varustetun lennokin ukrainalaisen rahtikoneen kimppuun Nato-maan siviililentokentällä, sana hybridi alkaa kuulostaa tapahtuneeseen nähden laihalta.
Vielä vähemmän on puhuttu siitä, mitä Venäjällä on täytynyt miettiä ennen operaatiota.
Moskovassa on varmasti tiedetty, että ihmisiä olisi voinut kuolla, muutakin kuin aiottu kohde voi tuhoutua ja Venäjän osuus voi paljastua. Pahimmillaan tapauksesta olisi muodostua vakava kriisi Venäjän ja Naton välillä. Silti operaatio toteutettiin ja se itsessään kertoo karulla tavalla Venäjän riskinottohalukkuudesta juuri nyt. Venäjä oli tosiasiassa valmis ottamaan riskin tapahtumaketjusta, joka olisi voinut viedä vastakkainasettelun aivan toiselle tasolle.
Samalla on vaikea uskoa, että suunnittelu olisi päättynyt itse iskuun. Jos operaation mahdollisiin seurauksiin kuuluu vakava kriisi Nato-maan kanssa, myös seuraavia siirtoja on täytynyt miettiä. Miten Saksa todennäköisesti reagoi, mitä Nato tekee ja miten Venäjä toimii, jos lännen vastaus on odotettua kovempi? Emme tiedä, millainen pelikirja Moskovassa näitä tilanteita varten on laadittu. Leipzigin perusteella on kuitenkin syytä olettaa, että jonkinlainen on olemassa.
Sama kysymys pitäisi esittää lännessä. Mitä olisi tapahtunut, jos räjähde olisi toiminut ja ihmisiä olisi kuollut? Entä jos Venäjän osuus olisi pystytty osoittamaan nopeasti? Missä vaiheessa vastauksen luonne olisi muuttunut? Kysymykset eivät ole teoreettisia kun Venäjän Euroopassa harjoittama peitelty toiminta on muuttunut viime vuosina vaarallisemmaksi.
Puolan viranomaiset ovat syyttäneet Venäjän tiedustelun hyväksi toiminutta ryhmää useista tuhopoltoista ja niiden valmistelusta Puolassa ja Baltiassa. Tapauksiin kuuluvat Vilnan IKEA-tavaratalon palo ja Varsovan Marywilska 44 -kauppakeskuksen tuhoisa tulipalo keväällä 2024.
Vielä lähempää Leipzigia löytyy toinen tapaus. Heinäkuussa 2024 DHL:n kautta lähetetty sytytyslaite laukesi Leipzig/Hallen lentoasemalla hieman ennen kuin paketti oli määrä lastata rahtikoneeseen. Saman verkoston muita lähetyksiä syttyi Puolassa ja Birminghamissa. Liettuan viranomaisten mukaan toiminta järjestettiin Venäjän sotilastiedustelun toimeksiannosta.
Seuraukset olisivat voineet olla jo silloin huomattavasti pahemmat. Leipzigissa palanut paketti oli matkalla lentokoneeseen. Saksan tiedustelupalvelun johtaja Thomas Haldenwang arvioi myöhemmin, että jos laite olisi syttynyt ilmassa, seurauksena olisi voinut olla lento-onnettomuus. Kaksi vuotta myöhemmin samalta lentoasemalta löytyi räjähteillä varustettu lennokki ukrainalaisen Antonov-rahtikoneen läheltä ja Saksa on nyt nimennyt Venäjän operaation tekijäksi.
Näitä tapauksia ei kannata tarkastella irrallisina tempauksina. Venäjä käyttää välikäsiä, kokeilee erilaisia toimintatapoja ja saa samalla tietoa siitä, miten Euroopan valtiot reagoivat. Jokainen paljastunut operaatio kertoo Moskovalle jotain myös lännen kyvystä tunnistaa tekijä ja halusta määrätä seurauksia.
Sana hybridi voi tässä ympäristössä jopa hämärtää muutosta. Saman käsitteen alle mahtuvat informaatiovaikuttaminen, kyberhyökkäykset, GPS-häirintä, tuhopoltot ja nyt räjähdelennokki siviililentokentällä. Keinot ja niiden mahdolliset seuraukset ovat aivan eri luokkaa.
Süddeutsche Zeitungin Brysselin-kirjeenvaihtaja Hubert Wetzel onkin esittänyt, ettei Leipzigissa enää ollut kyse tavallisesta sabotaasista vaan valtion toteuttamasta aseellisesta hyökkäyksestä. Naton viidennen artiklan soveltaminen olisi erillinen poliittinen ratkaisu, mutta kysymys itsessään kertoo siitä, kuinka pitkälle on jo tultu.
Jokaiseen Venäjän operaatioon ei tietenkään vastata sotilaallisesti. Paljon tärkeämpää olisi estää tilanne, jossa Moskova oppii tuntemaan lännen rajat paremmin kuin länsi itse. Pelotteen pitäisi pakottaa Venäjä epäilemään jo operaatiota suunniteltaessa, että liian pitkälle menemisestä voi seurata aivan toisen mittaluokan hinta. Jos vaarallisestakin operaatiosta seuraa ennakoitavasti uusia pakotteita, diplomaattien karkotuksia ja tuomitsevia lausuntoja, riskistä tulee Moskovalle laskettavissa oleva.
Leipzig pakottaa katsomaan myös vanhaa virhearviota uudesta kulmasta. Lännessä aliarvioitiin ennen helmikuuta 2022 ennen kaikkea Venäjän valmiutta ottaa riskiä. Täysimittaisen hyökkäyksen hinta Ukrainassa näytti valtavalta jo ennen sodan alkua. Ukraina taistelisi vastaan, Venäjä kärsisi suuria tappioita, länsi asettaisi ankaria pakotteita ja suhteet Eurooppaan romahtaisivat.
Nämä riskit tunnistettiin etukäteen varsin hyvin. Väärin arvioitiin kuitenkin se, kuinka suuren hinnan Venäjän johto oli valmis hyväksymään.
Sama ajatusvirhe voi toistua nyt. Venäjän ei tarvitse haluta sotaa Naton kanssa ollakseen valmis ottamaan riskejä, jotka voivat viedä sen vaarallisen lähelle sotaa. Päinvastoin, koko toimintatavan tarkoitus on löytää tila, jossa länsimaita voidaan vahingoittaa ja painostaa ilman avointa sotilaallista yhteenottoa.
Siihen liittyy aina mahdollisuus virhearvioon. Räjähde aiheuttaa enemmän tuhoa kuin suunniteltiin, sivullisia kuolee, Venäjän osuus paljastuu tai kohdemaa reagoi paljon odotettua voimakkaammin. Mitä vaarallisemmiksi operaatiot muuttuvat, sitä pienemmäksi käy myös virhemarginaali.
Leipzigin epäonnistuminen voi siksi johtaa harhaan. Venäjän toiminnasta kertoo enemmän päätös yrittää kuin lopputulos. Olemme jälleen vaarassa aliarvioida Venäjää, jos kuvittelemme sen riskinottohalukkuuden loppuvan siihen pisteeseen, jossa toiminta alkaa näyttää meidän silmissämme liian vaaralliselta. Helmikuussa 2022 kävi jo kerran ilmi, kuinka huono oletus se voi olla.
Venäjä on valmis eskaloimaan, ja sen on syytä olettaa varautuneen myös siihen, mitä eskalaation jälkeen tapahtuu. Lännen pitäisi tietää oma vastauksensa ennen kuin seuraava venäläinen räjähde toimii.